Eaglesin entisenä kitaristina parhaiten tunnettu Don Felder (s. 1947) julkaisi kesän alussa soololevyn, jolle on koottu sävellyksiä ja näkemystä vuosikymmenten varrelta.
Soololevyt ovat tunnetusti artisteille mahdollisuus tehdä juttuja, joita he eivät tutummassa ympäristössään pääse toteuttamaan. Felder oli aikanaan mukana kirjoittamassa menestyskappaleita Eaglesille yhtenä jäsenenä ryhmässä, nyt langat ovat kokonaan herran omissa hyppysissä.
Ruuhkaa tai ylitarjontaa ei hänellä soolojulkaisuiden kohdalla ole kyllä mitenkään ollut, The Vault on nimittäin vasta neljäs oma albumi reilun 40 vuoden aikana! Laitetaanpas cd masiinaan, ilman ennakko-odotuksia.
Ja nyt muuten sitten näköjään nappaa!
Felder onnistuu mainiosti täysin mahdottomassa tehtävässä.
Vaikka raja pastissin ja alkuperäisteoksen välillä on väkisinkin häilyvä, tuntuu siltä kuin mies olisi löytänyt pari aivan uutta konstia, sanotaanko ihan reippaasti jippoa?
Lähtökohdaksi kerrotaan, että Felder päätti tutkia vanhoja demojaan parinkymmenen vuoden jälkeen, ja sieltä löytyivätkin ainekset viihdyttävään tähän rupeamaan, jonka puitteissa hän tätä amerikanherkkua aikuiseen makuun tarjoilee.
Alun perin 1974 Eaglesille tarjottu slide-kitaravetoinen Move On aloittaa varsin pätevän levyn, joka, kuten todettu, on kuranttia materiaalia millä tahansa mittarilla mitattuna.
Kappaleiden nimet tuovat tälle kotitarvekyynikolle kuitenkin muistumia kitaristin menneisyyden möröistä.
Free At Last (kuinka Hotel California -kappaleen krediittiriidoissa kävi). Toisaalta Digital World naurattaa, kun ex-kollegansa Joe Walshin toistaiseksi viimeisin soolo on nimeltään Analog Man.
No entäs sitten All Girls Love To Dance? Kas kun ex-kollega Don Henleyn soololta löytyy kappale All She Wants to Do Is Dance – jota Eagles on vetänyt näihin päiviin asti setissään.
Ja laitetaanko kaupan päälle vielä Hollywood Victim? Kun se aivan viimeinen Eagles-levy, jolla Felderkin on vielä mukana, The Long Run (1979), sisältää kappaleen King of Hollywood! Molemmissa kappaleissa tuo rumpukomppikin on lisäksi enemmän sellainen laid back, kuten he itse sen Kaliforniassa varmasti määrittelisivät.
Ehkä tulkitsen näitä tässä nyt vainoharhaisesti vain turhaan yli, tai sitten lyriikat vain pyörivät alituiseen samoissa ympyröissä. Mene ja tiedä!
Felderin soitto on parhaimmillaan nautinnollista. Ne pienet kikat. Käsiala on tunnistettava, ja heppu ihan piruuttaankin poseeraa kansissa tavaramerkkinsä, kaksikaulaisen Gibsonin kera.
Laulussaan on juuri sopivaa kähinää, eikä liian korkeita nuotteja tarvitsekaan nyt tavoitella.
Ja tuo levyn soittajakaarti…onkin sitten kuin muusikoiden ”Kuka on kukin” -opuksesta: Koskettimissa David Paich sekä Greg Phillinganes. Rummuissa Gregg Bissonette, Brian Tichy ja itse Jim Keltner!
Bassossa Matt Bissonette ja Nathan East. Perkussioissa Lenny Castro… loput saattekin tutkia sitten vielä itse noiden lisäksi.
Tyylilajit vaihtuvat levyllä viisaasti. Etukenossa mennään muutamakin kappale rokaten ja reippaasti, kuten Last All Night ja Heavy Metal, jota ei olisi välttämättä tarvinnut kitaroiden osalta puunata ihan noin kuin tehty on, mutta maistuu tuo näinkin.
Digital World lähestyy reggaeta, kun taas All Girls Love To Dance on selvää disko-poppia.
Eaglesia ehkä äkkiseltään eniten muistuttaa upea balladi Let Me Down Easy, jossa päävastuun vokalistina saa Nina Winter. Kappale hengittää ja piirtää mielikuvia kesään sopien.
Edesmenneelle ex-kollegalleen (ja kovalle kiistakumppanilleen) Glenn Freylle on omistettu lähes kokonaan instrumentaalinen Blue Skies, joka päättää hienon 45-minuuttisen kokonaisuuden.
Tuotannosta Felder vastaa yhdessä Julian Chanin kanssa, joka myös antaa panoksensa koskettimissa. Levyn ovat viimeistelleet miksaajana Chris Lord-Alge ja masteroijana Ted Jensen, joten sattuman varaan asioita ei ole jätetty.
Mukava lisä ovat lipukkeessa maininnat alkuperäisten demojen syntyvuosista.
Kuuntelukertojen myötä kappaleet vain paranevat ja aurinko paistaa… siis paahtaa täysillä, kirjaimellisesti, kuten olette kenties kesän kuluessa huomanneet.
Klisee tai ei, mutta jos joku levy vuodelta 2025 sopii autosoittimeen, se on tämä. Ja kun Eagles vielä sekin toimii, olisi ehkä aika saada Felder vielä kerran näyttämään yhdessä Joe Walshin kanssa, miten kitarat puhuvat ja keskenään vuorottelevat.
Don Felder: "The Vault – Fifty Years Of Music" (Frontiers Records, 2025)
