Kevään edistyessä pulpahtaa kukoistukseensa myös aivan uuden bändin debyytti, joka tuo mukanaan ilmavan raikasta sekä mainion monipuolista poppia.
Miki Berenyi (s.1967) tiedetään 1980–90-lukujen vaihteen brittiyhtyeestä Lush, josta uusi kokoonpano on nyt omaan tyyliinsä napannut etenkin naisen leijailevan laulutyylin. Muistumia tuon menneen ajan vaihtoehtomusiikista pilkahtelee levyllä hetkittäin muutenkin.
Berenyin ääni miellyttää, ja vaikka kokoonpanon rumpalittomuus on vähintään kaksijakoista, sitä helpottaa ilahduttavasti naisen soittama 12-kielinen sähkökitara.
Muut jäsenet ovat basisti Oliver Cherer sekä toinen kitaristi Kevin ”Moose” McKillop.
Koko yhtye jakaa vastuun koskettimista ja ohjelmoinneista, ja kappaleet, kuten tuotantokin ovat yhtyeen yhteistä sarkaa. Levyn soundi voi olla paikoitellen hiukan metallisen viileäkin, mutta toteutus on tyylikästä, ei siitä mihinkään pääse.
Koneista huolimatta kappaleet ja melodiat saavat osakseen riittävästi väljyyttä ja avaruutta sointujen soida ja kertomuksensa edetä. 40 minuutin kokonaisuus on pätevä.
Kappale Vertigo kumartaa 90-luvun brittipopin ja syntikkapoppoiden suuntaan. Musiikin määrittely ja lokeroiminen sinänsä on joskus paitsi vaikeata, ellei aina, hiukan turhaakin. 80-luvulla taidettiin puhua futuristeistakin, eikö?
Gangon muikea intro tempaa mukaansa, kunnes tunnelma muuttuu. Kuulijalle käy pian selväksi, että triolle ominainen piirre on juuri sen oivaltava ennustamattomuus. Kappaleessa jo nimeä myöten viitataan omintakeiseen suunnannäyttäjään, Gang Of Four -bändiin.
A Different Girl on melankolista tunnelmointia, jonka rumpuraita kappaleen edistyessä piristää suuntaamaan onneksi taas vähän uuteen katsantoon. Saadaan nyt vähän sitä kuuluisaa biittiä tanssiin.
Levyn makupala on sen kolmantena singlenä julkaistu Big I Am. Kerrassaan muikea pop-kappale, joka – jälleen kerran – kouriintuntuvasti osoittaa pienen rytmisoittimen mukanaan tuoman taian: tamburiini. Miten kummassa se oikein taas saakin poljentoon lisää potkua!
Tripla on euforiaa, nostalgiaa ja kenkiin puhaltelua. Tanssirytmejä ja syntikoita. Mutta myös kuuntelua kestävää laulua ja oikeita melodioita. 90-luvun muistumia verevästi päivitettynä.
Levyä ei heti kannata kuunnella lujaa kuulokkeet päässä. Ihan sovitusteknisten yllätyksienkin takia. Tosin naapurin se saa kaiuttimista luukutettaessa laittamaan matot syrjään, hänetkin.
Hauska pieni kömmähdys levyn tuotannon melskeistä on se, että kansitekstit viittaavat myös kappaleisiin 10 ja 11, jotka toki löytyvät, mutta eri painoksesta.
Mutta mitä yhtyeestä kertoo se, että jo uusikin single on saatu pihalle näiden yhdentoista kappaleen lisäksi, vain kolme viikkoa kokopitkän ilmestymisen jälkeen? Tekemisen riemusta.
Miki Berenyi Trio: Tripla (Bella Union, 2025)
