Festarimelun tasoissa muutos oikeaan suuntaan

Image

Melutasot ulkoilmakonserteissa ovat laskeneet merkittävästi koko 2000-luvun ajan. Tänä päivänä festivaaleilla liikutaan keskimäärin 92–96 desibelin äänenpaineissa.

Muusikko ja Kuuloliiton erityisasiantuntija Kauko Saari korostaa, että korvatulpat kannattaa aina pitää varalta mukana taskussa, varsinkin jos käy liveklubeilla ja ravintoloissa, joissa äänenpaineet ovat edelleen usein korkeita. Festareilla melutasot ovat selvästi kohtuullisempia.
– Jos festareilla musiikkia kuunnellaan vain 1–2 tuntia kerrallaan, kuulonsuojaus ei ole aina välttämätöntä, Saari sanoo.
– Kuulo kannattaa suojata, mikäli toisen ihmisen puhetta ei kuule meluisassa tilassa metrin etäisyydeltä.

Ulkoilmatilaisuuksien äänentasoja säätelee vuoden 2003 alussa voimaan tullut asumisterveysohje. Ohjeen mukaan sähköisesti vahvistettu musiikki ei saa neljälle tunnille tasoitettuna ylittää 100 desibeliä (A) tai asiakkaiden altistus kahdeksan tunnin aikana 85 desibeliä.
– Järjestäjät noudattavat näitä määräyksiä nykyään varsin tarkasti. Festivaalien esiintyjille ilmoitetaan etukäteen, kuinka kovaa tapahtumassa voi soittaa, ja siitä myös pidetään kiinni, Saari toteaa.

Tapahtuman järjestäjillä on velvollisuus tarjota tai myydä korvatulppia, mikäli desibelirajat ylittyvät. Monet konserttijärjestäjät mittaavat omien tapahtumiensa äänenpainetasoja.

 
Järjestötyö laski melutasoja

Kuulonsuojauskampanjointi alkoi vuonna 1997, kun Kuulonhuoltoliitto (nykyinen Kuuloliitto) ja Tinnitusyhdistys käynnistyvät Tulppa melulle -kampanjan. Alkuvaiheessa vapaaehtoisvoimin tehty kampanjointi laajeni, kun Raha-automaattiyhdistys alkoi rahoittaa toimintaa 2000-luvun alussa.
Yhteistyössä Radiomafian ja Peltor AB:n kanssa käynnistettiin Korville-kampanja, joka jakoi vuonna 2001 festivaaleilla jopa 150 000 korvatulppaparia.

2000-luvun kuluessa alettiin käydä keskusteluja myös viranomaistasolla yhdessä äänialan asiantuntijoiden kanssa, mikä johti lopulta asumisterveysohjeen antamiseen 2003.
– Monet muusikot olivat tuolloin nyreissään tiukasta asetuksesta ja konserttien järjestäjien asenne oli, ettei esiintyjiä voi kieltää soittamasta niin lujaa kuin he haluavat. Nyt konserttien järjestäjät ovat alkaneet ymmärtää, miten haitallista liian kovalla soitettu musiikki voi olla kuulolle.
                       
Lisätietoa kuulonsuojauksesta löydät tämän linkin kautta. 

Kuuloliitto on sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö, joka järjestää myös kuntoutustoimintaa. Liitto muodostuu 86 jäsenyhdistyksestä.