Uutiset

Uutiset
Lauri Paloposki

Savoy-teatterin lokakuussa havisee suomalainen rockhistoria, kun lavalla kuullaan historian ensimmäistä kertaa Pekka Pohjolan sävellyksiä laulettuna, maamme eturivin sanoittajien lyriikoilla.

Uutiset
Lauri Paloposki

Iskelmä-Finlandia -palkinto jaettiin Tapsan Tahdeilla tänään perjantaina 8.8. kevyen musiikin eteen tehdystä työstä Katri Helenalle, jonka suurimpia hittejä ovat mm. "Puhelinlangat laulaa", "Syysunelma", "Vasten auringon siltaa", "Katson autiota hiekkarantaa", "Katson sineen taivaan" ja "Anna mulle tähtitaivas”.

Uutiset

TC Electronic LM1, LM2 ja LM6 ovat yleisimpiin ohjelmistoympäristöihin sopivia plug-in-ohjelmia, jotka toimivat uusien Loudness-normien mukaisesti.

Uutiset
Lauri Paloposki

Graalin maljasta nimeensä innoituksen saanut, kitaroihin keskittyvä messutapahtuma tuo tuoretta ilmettä soitinalan tapahtumakalenteriin. Jälleen yksi hyvä lisäsyy matkustaa Berliiniin.

Uutiset
Lauri Paloposki

Audico ja Starlike yhdistävät liiketoimintansa. Yritysjärjestelyn myötä syntyy liikevaihdolla mitattuna Suomen suurin audiovisuaalisten ja esitysteknisten ratkaisujen sekä laitteiden toimittaja.

Uutiset
Lauri Paloposki

Sabian esitteli 2010 Jojo Mayerin nimikkomallin AAX Omnin, monipuolisen, mutta kirkassointisen symbaalin. Herra Mayer kertoo kuitenkin kaivanneensa sen vaihtoehdoksi käsintaottua ja tummasointista symbaalia, joten Sabianilla ryhdyttiin toimeen.

Uutiset
Lauri Paloposki
3/2014

Riffi 4/2014 ilmestyy 3. syyskuuta.

Tutustu kolmosnumeron sisältöön!

 

 

Uutiset
Lauri Paloposki

Studiotec uudistaa ja vahvistaa organisaatiotaan ammattiäänen, -valaistuksen ja -kuvan puolella. Uudistuksen myötä yritykseen on palkattu uusia henkilöitä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Tampereen Mediapoliksessa aloittaa uusi merkittävä sisältötoimija, kun Aito Media ja Akun Tehdas ovat yhdistäneet voimansa ja perustaneet uuden tuotantoyhtiön Creative Studios Finlandin.

Uutiset
Lauri Paloposki

Musiikista voi nauttia niin monella tavalla, yksi kuuntelee, toinen laulaa tai soittaa, ja joku harrastaa karaokea. Miksipä ei siis huomioitaisi viimeksimainittuja jo alkuperäisen albumin erikoisversiona?

Uutiset
Lauri Paloposki

Kalle Salosen kiitellyt Hammond-klubit jatkuvat taas

Kalle Salosen kiitellyt Hammond-klubit jatkuvat. Kevään sarja saa loistavan päätöksen tiistaina 10.6. kun Bar Loosen alakerran lavalle nousevat Kalle Salonen yhtyeineen vahvistuksenaan kotimaisen rhythm & blues-laulun kruunaamaton kuningas Niko Ahvonen.

Uutiset
Lauri Paloposki

Suomen Jazz & Pop Arkisto JAPA on myöntänyt vuoden 2014 Erik Lindströmin rahaston apurahan Artturi Röngälle.

Uutiset
Lauri Paloposki

Crown Audio laajentaa DriveCore Install (DCi) -sarjaansa kahdella uudella päätevahvistimella, jotka ovat DCi 8|600ND ja 4|1250ND.

Uutiset
Lauri Paloposki

Hurriganes-kitaristina tunnetun Albert Järvisen perikunta on Muusikkojen liiton oikeusavun turvin haastanut oikeuteen Universal Music Finlandin. Markkinaoikeudessa käsiteltävässä haasteessa katsotaan, että 1970-luvun alun levytyssopimusten perusteella Universal ei voi ilman eri sopimista panna musiikkia internetjakeluun. Haasteessa vaaditaan yhtiötä poistamaan Hurriganesin ensimmäiset levyt verkkopalveluista 100 000 euron sakon uhalla.

Uutiset
Lauri Paloposki

Kesäkuussa kiertueellaan Suomeen saapuvan legendaarisen Yhdysvaltalaisen W.A.S.P –yhtyeen kitaristi Douglas Blair suunnittelee ja valmistaa uniikkeja kitaroita, joita hänellä itsellään on sekä studio- että keikkakäytössä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Etno-Espa järjestää 10-vuotisen toimintansa kunniaksi Runon ja Laulun Sokkotreffit -kirjoituskilpailun, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus saada runotekstinsä Risto Ylihärsilän ja Pekko Käpin sävellettäväksi

Uutiset
Lauri Paloposki

Kitaristi Al Di Meola konsertoi Tampereella 7. kesäkuuta ja vetää hihastaan jälleen uuden ässän: ohjelmiston perustana on The Beatles -yhtyeen musiikki, akustisen yhtyeen säestämänä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry kutsuu suomalaisten tekijöiden suomalaisille artisteille ja yhtyeille ohjaamat musiikkivideot kotimaiseen kilpailuun.

Uutiset
Lauri Paloposki

Korg Taktile tarjoaa tietokonemuusikolle hyvin samantapaisia hallintakonsteja sekvensserin ohjaukseen kuin Akai ja Roland, joskin tietysti hieman omalla tavallaan.

Uutiset
Lauri Paloposki

Puolangan Bändileirillä on tänä kesänä äänitekniikkalinja, jossa voi opiskella liveäänentoistoa ja äänittämistä huippuammattilaisten ohjauksessa.