Artikkelit

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Kevään Prolight & Sound -messuilla esitelty FBT X-Lite ja X-Pro muodostavat parin, jossa X-Lite-sarja sisältää kolme kevyempään liikkuvaan äänentoistoon suunniteltua kaiutinmallia ja X-Pro taas kolme raskaampaan käyttöön tarkoitettua mallia.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Steinberg julkisti musiikin editointiin ja masterointiin tarkoitetun Wavelab-ohjelmansa uuden version jo Musikmessen yhteydessä, mutta nyt toukokuun koittaessa paketin pitäisi olla sitten jo myynnissäkin.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Vasta kun päästiin uutisoimasta messuilla esitellyistä MPK-sarjan kontrollereista, Akai ilmoitti lisäävänsä sarjaan vielä yhden mallin – matkustavalle muusikolle tarkoitetun MPK Mini Mk II -ohjaimen.

Levyarviot
Lauri Paloposki

William Suvanne luottaa yhtyeineen vankalla groovella pohjustettuun musiikkiin. Vaikka improvisointi yltyy paikoin myös melkoisen vapaaksi, ankkuroidaan valtaosa kappaleista kuitenkin selkeään poljentoon, jota on helppo seurata vaikka ei tällaista musiikkia olisi aiemmin kuunnellutkaan.

Uutiset
Lauri Paloposki

Puolangan Bändileirillä on tänä kesänä äänitekniikkalinja, jossa voi opiskella liveäänentoistoa ja äänittämistä huippuammattilaisten ohjauksessa.

Alangon päiväkirja
Petri Alanko
6/2007

Image
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Boss lupaa vastata huutoon, olipa tarpeen sitten saada perinteiseen kitarasoundiin kunnon mausteet, soittaa poikkeuksellisella vireellä tai muuttaa koko soitin vaikka ihan joksikin toiseksi instrumentiksi.

Levyarviot
Lauri Paloposki

Riku-Pekka Kellokoski on säveltänyt ja soittanut levyllisen musiikkia, jota ei ihan noin vain luonnehdita tyhjentävästi. Itunes luokitteli Yksinäinen vuori -levyn kategoriaan ”alternative”, eikä tulkinta mitenkään perusteeton ole.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Kevään messuilla esitelty Turbosound iQ -sarja koostuu neljästä kokoäänialueen kaiuttimesta ja kahdesta sub bass -kaapista.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Äänittäjille suunnattujen ylellisyystuotteiden valmistaja, Manley, toi hiljattain markkinoille etuvahvistimen, jonka varusteluun kuuluvat mm. erilliset kompressori ja limitteri, sekä ekvalisaattori.

Uutiset
Lauri Paloposki

Joonas Widenius Trion uusi albumi “Guitarra - Utopia - Musica” julkaistaan huhtikuussa 2014. Levyllä vierailee myös espanjalainen, maailmalla suurta arvostusta nauttiva, saksofonisti Perico Sambeat. Rovaniemeltä Helsinkiin ulottuva levynjulkaisukiertue järjestetään yhteistyössä Tampere Guitar Festivalin kanssa.

Tuoteuutiset
Timo Koskinen

Abban taustalla bassotellut Rutger Gunnarsson auttoi aikoinaan Hagströmia suunnittelemaan itselleen ja muutamalle muulle Super Swede -basson, jonka valmistusmäärä jäi pieneksi ja soittimesta tuli haluttu harvinaisuus.

Uutiset
Lauri Paloposki

Virittäydy innostavaan vapputunnelmaan Metropolian suuressa viihdekonsertissa, Savoy-teatterissa vapun aatonaattona.

Levyarviot
Harri Hölttä

Lempääläisen muusikkopariskunnan perustama Retropop on julkaissut kolmannen studioalbuminsa "Vihdoin syytä juhlaan". Tommi Ojala pitää langat tiukasti omissa käsissään, sillä hän soittaa lähes yksin kaikki soittimet, on yksin säveltänyt, sanoittanut (yhtä lukuunottamatta), sovittanut, äänittänyt, miksannut, tuottanut ja suunnitellut levyn kaikki kappaleet. Julkaisusta huolehtivan levy-yhtiönkin ollessa oma voi ainakin olla sitä mieltä, että mies on saanut tehdä juuri sellaisen levyn kuin haluaa.

Levyarviot
Harri Hölttä

Aili & Folks julkaisi esikoisalbuminsa viime vuoden lopulla. Levyllä yhdistetään kansanmusiikkia melodiseen poppiin varsin onnistuneesti. Erityisen ilahduttavaa on se, että kaikki soittimet ovat oikeita akustisia soittimia, joiden soundia ei aika koskaan nakerra epämuodikkaaksi.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Gibson yhdisti digitaalisen tallentimen ja kitarajohdon sillä ajatuksella, että näin on mahdollisimman helppoa äänittää omaa soittoa missä ja milloin vain.

Uutiset
Lauri Paloposki

Riffin keskustelupalstalla kysytään mitä tarkoitetaan, kun puhutaan näkkileivästä kitarasoundia kuvaavana terminä. Jos osaat vastata, käy kirjoittamassa näkemyksesi ja osallistu kisaan.

Laitetestit
Lauri Paloposki

Miksi tehdä niinkuin muut, kun kerran on mielikuvitusta kehittää kokonaan uusia juttuja? Next Step -sarjan Crying Tone on mainio näyttö konkarivalmistajan kekseliäisyydestä.

Levyarviot
Lauri Paloposki

Keski-ikäisen harteilla tuntuu painavan vielä elettyjä vuosiakin raskaammin epätietoisuus siitä, mihin kaikki aika meni ja onko niin hyvä.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
2/2014

Olen kiinnittänyt huomiota jatkuvasti huonontuvaan kykyyni sietää sellaisia ääniä, jotka liittyvät niin kiinteästi tiettyihin visuaalisiin elementteihin, ettei niillä ilman tätä kuvallista yhteyttä ole kunnollista omaa merkitystään.