Artikkelit

Helsinkiläinen Waltari on saavuttanut kunnioitettavan kahdenkymmenen viiden vuoden iän. Käsittämättömällä tavalla eri musiikkityylejä yhdistelevä kvintetti on mitä parhain esimerkki suomalaisesta hulluudesta ja ennakkoluulottomuudesta.

Pro Toolsin kymppiversiota on kritisoitu julkaisusta lähtien siitä, ettei se ole 64-bittinen ulkomaailmaan päin, mutta tämä on Avid-yhtiöltä harkittu ele – eihän mikään 64-bittinen arkkitehtuuri olisi tukenut vanhemman sukupolven ”sinistä” HD-laitekantaa. Nyt vanhat laitteet saivat jatkoaikaa uusien rinnalla.

Hauskaa Wavedrum Minin kanssa riittää. Ainakin kuuntelijoiden ilmeet ovat näkemisen arvoiset kun ensi kerran hämmästyttää yleisöä tömistämällä ilmoille bassarisoundia pelkällä lenkkitossulla!

Lyömäsoittaja Abdissa "Mamba" Assefa työskentelee free lance -muusikkona, eikä aseta liiemmin genre-rajoja tekemisilleen. Mies ei halua halua tai osaa nimetä lempimusiikkiaan, tekeminen on suhaamista laidasta laitaan, yhtälailla kuin joidenkin asioiden tekeminen on kausittaista.

Yleinen käsitys tuntuu olevan, että nykymaailma on pirstaloitunut eikä yhtä yhtenäistä nuorisokulttuuriakaan enää ole. Ei musiikin valtagenreä eikä hallitsevaa muotia. Yleisöjen tavoittaminen on yhä työläämpää ja oikean kohderyhmän löytäminen hankalampaa kuin ennen.

Mikko Linnan kirjoittama artikkeli huilujen tekemisestä ja niiden käytöstä koulusoittimina julkaistiin Riffin numerossa 1/2012.
Jutussa mainitut nettilinkit tiedon lähteille ovat tässä:

Uutta Rolandin kitarasyntikkaa mainostetaan soitontunnistukseltaan nopeimmaksi ikinä ja triggaamista kehutaan luotettavimmaksi kitarasyntetisoinnin historiassa. Nämä teesit voivat pitää paikkansa, mutta joko nyt ollaan vaativalle muusikolle riittävällä tasolla?

Muusikko Kari Antila asuu ja työskentelee Belgiassa. Hän on myös Riffin vakituinen kolumnisti, joka omalla palstallaan kertoilee kansainvälisestä menosta kitaristin näkökulmasta.

Numerossa 7/2011 Karin haastateltavana on maineikas kitaristi Carl Verheyen Los Angelesista. Keskustelu musiikista ja soittamisen ydinasioista koskettaa luonnollisestikin myös soittokamoja, ovathan ne oleellinen osa sähkökitaran soundin muodostumista.

Kertoisitko vähän kitaroista ja keikkalaitteistostasi?

Gibsonin ensimmäinen lankkumallinen sähkökitara, vuonna 1952 ilmestynyt Les Paul Standard, oli ulkonäöltään tietoisesti melko lähellä firman perinteisiä orkesterikitaroita. Konservatiiviset muusikot hyväksyivät rungon klassisen pyöreän muodon helpommin kuin ruuvikaulaisen ja tasakantisen Fender Telecasterin. Les Paulin kaarevassa kannessa oli myös se lisäetu, että työn vaativuuden takia se oli huomattavasti hankalampaa kopioida.

Studio Pasilassa pyörivän Striking 12 -musikaalin soitinkattauksen erikoisuus on Mark Woodin kehittelemä harvinainen kuusikielinen Viper-sähköviulu, joka on efekteineen olennainen osa show’n esitysohjeistusta. Studio Pasilassa näyttelevän, laulavan ja soittavan Veera Railion käsissä instrumentti luo sovituksiin poikkeuksellisen äänimaiseman.

Kauan se kesti, langattoman sopan kypsyminen, monen kokin hämmentäessä. Mutta nyt on saatu päätöksiä aikaan, ja jollei sitä kenties voikkaan kutsua langattomien audiolaitteiden käyttäjien unelmien täyttymykseksi, niin ainakin pelikentän rajat ovat nyt selvillä.

Lapinjärven Kitarakartano on Suomen ensimmäinen, pysyvästi yleisölle avoinna oleva kitaranäyttely. Staffan Malmström, hankkeen primus motor, ei mielellään käytä näyttelystä kuitenkaan nimitystä museo, vaikka nykyisin siviilipalvelusmiesten koulutuskeskuksena palvelevan kartanon päärakennuksessa museoikäisiä soittimia runsaasti onkin.