F-Musiikki ostaa Live Nation Finlandin esitystekniikkapalvelut

Image

Soitin- ja musiikkitekniikkajätti F-Musiikki, sekä Suomen suurin elävän viihteen tuottaja Live Nation ovat tänään sopineet kaupasta jossa Live Nation Finlandin esitystekniikkapalveluihin keskittyvä liiketoimintayksikkö Gets siirtyy F-Musiikin omistukseen.

Tapahtumien ja tilojen esitysteknisten ratkaisujen suunnitteluun sekä laitteistojen myyntiin ja asennuksiin keskittyvä liiketoiminta henkilöstöineen siirtyy F-Musiikille 1.7. alkaen. Kaupan myötä F-Musiikille siirtyvät myös Live Nation Finlandin hallussa olevat laite-edustukset, joihin kuuluvat äänipuolella mm. Allen & Heath sekä DB Technologies ja valopuolella Chamsys sekä Robe.

”Kaupan myötä kalusto- ja tekniikkapuolen palvelumme laajenevat ja kasvavat. F-Musiikki pystyy nyt tarjoamaan myös kokonaisvaltaiset ratkaisut vaativiin valo- ja ääniteknisiin toteutuksiin. Meillä on nyt Suomen kattavin tuote- ja palveluvalikoima vaikkapa konserttisalin tarpeisiin”, sanoo F-Musiikin toimitusjohtaja Janne Kainulainen

”Esitystekniikkapalvelut ovat olleet kannattava ja kasvava liiketoimintayksikkö, mutta keskitymme jatkossa ydintekemiseemme eli tapahtumien tuottamiseen ja niin kansainvälisten kuin kotimaistenkin artistien välittämiseen,” kertoo Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Nina Castren.

Lisätiedot:

F-Musiikki

Gets by LIve-Nation