Guitar Camp 2018 – Frankfurtin messut panee parastaan!

Image

Frankfurt Musikmessen vuosi sitten aloittama kitaratapahtuma, Guitar Camp, sai erinomaisen suosion. Nyt tähän uuteen suuntaan paahdetaan vieläkin isommalla kaasulla.

Frankfurtin musiikkimessut on luonut nahkaansa perusteellisesti uusiksi jo useamman vuoden ja kevät 2017 antoi viimein vahvoja signaaleita siitä, että messut ovat muotoutumassa hyvään suuntaan. Erinomaiset klinikoitsijat niin kitaristeille suunnatussa Guitar Camp -tapahtumassa kuin rinnakkaisessa Drum Campissakin pitivät huolen siitä, että muusikoille riitti kotiinviemistä.

Huhtikuun 2018 Musik Messen pidetään Guitar Camp V2, jonne ovat tulonsa varmistaneet jo mm. Annihilator-yhtyeen nokkamies Jeff Waters, Freak Kitchenin omintakeinen virtuoosi Mattia ”IA” Eklundh, Euroopan saksankielisillä markkinoilla meritoitunut Alen Brentini sekä Kanadan lahja maailmalle – Nick Johnston.

Messujärjestäjän mukaan Guitar Campin ohjelma koostuu minikonserteista, klinikoista ja tietysti myös nimmarisessioista.

Jo viime messuyleisön suosikiksi noussut Jeff Waters tunnetaan lempinimellä ”The Riffer” ja mies on kotimaansa eniten levyjä myynyt muusikko, kun genreksi rajataan metalli.

 
Kokeellisen musiikin ässä Mattias IA Eklundh on vieraillut usein Suomessakin ja moni soittaja on kesänä ellei kahtenakin suunnannut Ruotsiin miehen vetämille kitaraleireille.

 

Alen Brentini lienee Suomessa hieman tuntemattomampi nimi, mutta pitkä ja sekä näkyvä että kuuluva pesti Itävallan suuren staran, Andreas Gabalierin, yhtyeessä on vakiinnuttanut tämän kroatialaissyntyisen kitaristin aseman Euroopan saksankielisillä markkina-alueilla.
Miehen soittokavereiksi listataan mm. Richie Kotzen, Mike Terrana ja Marco Mendoza.

 

Kanadalainen  Nick Johnston on muusikoiden muusikko, jota ns. suuri yleisö tuskin tuntee, mutta jonka videot keräävät kymmeniä ja satoja tuhansia opinnälkäisiä katsojia.

 

Guitar Camp ja Drum Camp ovat osa messujen ohjelmaa ja ne sisältyvät pääsilippujen hintaan.

Lisätiedot: Frankfurt Messe