Keikkailuun suunnitellussa soittimessa on 3 800 soundivaihtoehtoa, täyspitkä painotettu koskettimisto, ja se ottaa virtaa vaikka varavirtalähteestä. Käyttöliittymä vaatii hieman paneutumista, mutta niksien oppimisen jälkeen käyttö keikalla onnistuu jouhevasti.
Ensimmäinen itse ostamani syntetisaattori – jo yli 30 vuotta sitten – oli Roland. Siitä lähtien olen arvostanut ja käyttänyt ahkerasti kyseisen merkin tuotteita. Niinpä, kun joulunalusviikolla minulle toimitettiin ISO paketti, jonka sisällä tiesin olevan uutta Rolandia, tuntui siltä kuin joulu olisi tullut hieman ajoissa.
Soitin on Rolandin edullisimmasta päästä, kuten Junot aina. Täyspitkällä ja painotetulla 88 koskettimen koskettimistolla varustettuna se maksaa vain karvan alle 1300 euroa, ja sen pienemmät sisarmallit Juno-D6 61:n koskettimen ja Juno-D7 76:n koskettimen syntikkatyyppisine soittolautoineen ovat vieläkin edullisempia.
Jämerältä ja keikkailunkin kestävältä tuntuva laite on tehty kokonaan muovista ja verraten kevyt. Edeltäneen Juno DS88:n painosta on saatu nipistettyä melkein kaksi kiloa, ja 14,5 kilon painoisena Juno-D8 sijoittuukin täyspitkien keikkapianojen keveimpien joukkoon.
Osaltaan hintaluokka näkyy kyllä soittimen pintapuolisessakin tarkastelussa. Liukusäätimet ja potikat tuntuvat sinänsä laadukkailta, mutta niitä on vain neljä kutakin, ei siis hirveästi mahdollisuuksia reaaliaikaisiin säätöihin soiton aikana. 16 läpinäkyvää eri värisin taustavaloin valaistua painiketta eivät painu pohjaan kovinkaan tyydyttävällä tavalla, vaikka niiden monipuolinen käyttö eri toimintoihin onkin tehty varsin nerokkaasti.
Näyttö ei ole nykystandardeihin nähden erityisen suurikokoinen (480 × 272), eikä valitettavasti myöskään kosketusnäyttö. Lisäksi näyttö oli hieman vinossa kokoonpanon jäljiltä.
Toiminnot on jaoteltu selkeisiin osioihin. Vasemmalla ovat koskettimiston ja toimintatilojen painikkeet, sitten äänen tason ja parametrien muokkaamiseen tarkoitetut liukusäätimet ja potikat.
Keskellä näytön ympärillä ovat soitinkategorioiden ja valikoiden hallintapainikkeet, ja aivan oikealla vielä kahdeksan pädiä sekvensseille, rumpuloopeille tai sampleille.
Pädeillä voi myös aktivoida ja mykistää kahdeksanosaisen ääniohjelman eri osia – kätevää.
Pädien liikerata on pitkä ja ne on suunniteltu monikäyttöisyys edellä. Tyynykkeitä naputtelemalla voi myös soittaa rumpuohjelmien eri soittimia, mutta kosketusherkkyyttä ne eivät tunnista, vaan liipaisevat soundit aina vakiovoimakkuudella. Hienostuneempaan ilmaisuun pyrkivä sormikomppaaja kaipaa soittimen rinnalle dedikoitua pad-kontrolleria.
Sampleria ei Juno-D8:ssa ole, mutta valmiita äänitiedostoja pystyy käyttämään usb-tikulta.
Koskettimistona on täyspainotettu Rolandin oma PHA-4 ilman jälkipainoa. Valkoisten koskettimien pinnassa on norsunluuta jäljittelevä tekstuuri, joka antaa sopivan kitkaisen tuntuman sormien alla. Koskettimiston painotus on onnistunut, joskin verraten raskas. Palautuminen on hitaanpuoleinen, joten nopeiden tremoloiden soittaminen vaatii totuttelua. Pianosoundien soittaminen tuntuu luonnolliselta ja onkin koskettimiston ominta aluetta. Soittelin vuorotellen Fatarin ja Juno-D8:n koskettimistoa, ja vaikka vivahde-eroja oli, molempia soittaa nautinnolla. Hieman yllättäen Roland oli piirun verran hiljaisempi, vaikka PHA-4:llä onkin kovaääninen maine. Parhaan soittotuntuman saavuttamiseksi kannattaa säätää kosketusherkkyyden asetus itselle sopivaksi, jotta äänten dynamiikka skaalautuu hallitusti omaan soittotapaan.
Koskettimiston vasemmalla puolella on pitch bend/modulaatiosäädin, joka liikkuu Rolandille ominaisesti kolmeen suuntaan: vasemmalle, oikealle ja eteenpäin. Kokonaisuutena soittotuntuma on hintaansa nähden erinomainen.
Takalaidan liitännät kattavat kaikki perustarpeet.
Juno-D8:n sisäinen elämä
Rolandin hierarkia äänien suhteen on monikerroksinen. Ylin taso on scene, joka pitää sisällään 3 800 erilaista soundia, joita Roland nimittää toneiksi. Jokainen tone koostuu vielä neljästä Partialista, jotka voivat olla vaikkapa sampleja jaoteltuina kosketusvoimakkuuden mukaan tai esimerkiksi VA-enginen ja kohinageneraattorin kombinaatio, jonka avulla syntyy rytminen luuppi basson ja rumpujen kera.
Kun soittimen laittaa päälle, aktiivisena on aina ensimmäinen scene: A001 Studio Piano ellei toisin nimenomaan määrätä. Jos studiopianon sijaan haluaa ensimmäiseksi avautuvaksi soundiksi jonkin muun, vaikkapa urut tai sähköpianon, asia järjestyy asetuksia muuttamalla. Soitin ei kuitenkaan palaa automaattisesti sammutusta edeltäneeseen tilaan, vaan starttaa lataamaalla käyttöön asetuksissa määritellyn soundin.
Parannuksena edeltäjäänsä (Juno DS -sarja) 15 eri soitinkategoriaa sekä käyttäjän itse tallentamat scenet (user) löytyvät 16 painikkeen takaa, joten haluamaansa soundiin pääsee nopeasti käsiksi. Kussakin kategoriassa on välilehtien alla lisäksi vielä eri alalajeihin jaoteltuja vaihtoehtoja, esimerkiksi padeille tällaisia ovat synth pad, bellpad ja polykey.
Samaan tapaan kuin sceneille, myös toneille on omat eri alakategoriansa, joiden välillä voi hyppiä myös ruudun alapuolelle sijoitetuilla painikkeilla. Lisäksi suosikki-sceneille löytyy kahdeksan pankkia, joissa on 16 vaihtoehtoa kussakin.
Asetuksia voi tehdä kaikille kolmelle tasolle, joten syvyyttä editoimiseen löytyy, mutta muokkaaminen ruudulla on työlästä ja vaatii paljon klikkauksia pienillä painikkeilla. Muokkaamista helpottavat ruudun alapuolella olevat läpinäkyvät painikkeet, joita voi käyttää esimerkiksi tietyn osan valitsemiseen, jonkin efektin päälle ja pois laittamiseen ja partiaalin mykistämiseen.
Soiton aikana ääniä voi muokata neljällä säätimellä, jotka on valmiiksi allokoitu suotimen jakotaajuudelle ja resonanssille sekä verhokäyrän attack- ja release-parametreille.
Ääntä muokattaessa parametrin arvo hyppää muistiin aiemmin tallennetusta terävästi ja kuuluvasti säätimen fyysisen asennon mukaiseen arvoon. Tämä kannattaa pitää mielessä soittotilanteessa, sillä esimerkiksi suotimen rajataajuuden muuttaminen kuuluu selvästi, jos hyppäys on iso.
”Knob assign” -painikkeella säätimille saa vaihtoehtoiset kohteet, ja näille voi asettaa haluamansa parametrin muutamien valmiiden vaihtoehtojen sekä cc-midikontrollerien joukosta. Vakiona nämä on reititetty taajuuskorjaimen säätöön.
Jos pianon tyyppisten soitinten kohdalla koko koskettimiston käyttö yhden alimmasta oktaavista ylimpään saakka ulottuvan yhtenäisen soundin soittoon onkin yleisin käytäntö, on muiden kosketinsoitinsoundien kohdalla usein tarpeen jakaa soittimen koskettimisto eri soundeille tavalla tai toisella. Juno-D8:ssa on useita vaihtoehtoisia moodeja, joilla näin voidaan tehdä.
Perinteinen kahden eri soundin kerrostaminen päällekkäin soivaksi on tietysti mahdollista, mutta mainio vaihtoehto sille on super layer (unison), jossa yksi soundi monistetaan 3–7:ksi päällekkäin soivaksi kopioksi, joiden välistä hienoviritystä voi säätää. Erityisesti paksujen ja huojuvien soolosyntikkasoundien tuottamiseen soveltuva konsti. Muina vaihtoehtoina ovat dual- ja split-moodit, joissa kaksi eri soundia soivat joko päällekkäin tai jaoteltuina omille koskettimiston vyöhykkeilleen. Monipuolisimpana vaihtoehtona on 8-osainen multitimbraali-scene, jossa voi olla seitsemän kromaattisesti soivaa soitinsoundia ja yksi rumpusoundeista koostuva osa. Tätä voi käyttää myös keikalla siten, että biisien eri äänet ovat samassa scenessä ja kappaleesta toiseen siirrytään vaihtamalla aktiivista soivaa osaa. Kun hyppää osasta toiseen, ei tule minkäänlaista napsuntaa tai häiriöääntä ja hännät jäävät soimaan eheinä. Toki osia voi asettaa myös eri midikanaville soitettavaksi toisilla koskettimistoilla.
Äänivalikoimaa jokaiseen lähtöön
Juno-D8 höpläyttää helposti pikaisia johtopäätöksiä tekevän. Valmiita scenejä soittimessa on 3 × 128 kappaletta ja määrä tuntui ensimmäisellä läpiselauksella jopa vähäiseltä. Tehtaalla valmiiksi kootut soundikokonaisuudet eivät nimittäin erityisemmin sytyttäneet halua jäädä improvisoimaan ja fiilistelemään. Kun sitten ymmärsin valita kokonaisen scenen sijaan soitettavaksi yksittäisiä toneja ja ryhdyin tutkimaan niitä, laitteen 3 800 soundivaihtoehtoa alkoivat oikeasti hahmottua.
Se mitä sceneihin on koottu, on jonkun näkemys edustavasta läpileikkauksesta, ja sen taakse voi jäädä kaikenlaista piiloon. Esimerkiksi mattosoundeiksi luokitelluista toneista löytyi iso määrä Rolandin legendaarisista malleista, kuten Jupiter- ja Juno-sarjan syntikoista tuotuja soundeja – yli 40 kummastakin. Näiden joukossa oli mihin tahansa tarpeeseen sopivia soundeja yltäkyllin. On siis tärkeää hahmottaa Juno-D8:n äänihierarkian rakenne ja käyttää sen jälkeen aika omien tone-soundien etsimiseen ja muokkaamiseen, ja koostaa niistä sitten käyttäjän omille muistipaikoille tallennettavia scenejä. Sellaisia, joissa on itse valikoituja ja omiin tarkoituksiin istuvia soundeja.
Pianosoundien joukossa on muutamia toimivia vaihtoehtoja, ja Juno-DS-sarjaan verrattuna kehitystä on tapahtunut. Kyseessä on kuitenkin yleiskäyttöinen syntikka eikä varsinainen piano, joten kiippareista tuttuun tapaan tämänkin soittimen pianosoundien sustain jää jälkeen, jos vertailukohdaksi otetaan tietokoneen kautta käytettävät gigatavujen kokoiset samplekirjastot.
Muutamassa flyygelisoundissa äänensävy oli kohdillaan kaiuttimilla soitettaessa, mutta kuulokkeilla kuunneltaessa soundissa ilmeni jotain outoa sivumakua, ikään kuin vaiheistuksessa olisi jonkinlaista virhettä.
Sähköpianoissa ja uruissa Juno-D8:n samplepohjaisuus tuo esiin mallintavien äänilähteiden paremman kyvyn tuoda dynamiikkaa luonnollisemmin esille. Kovempaa soitettaessa en pystynyt efektejäkään muokkaamalla saamaan aikaan Rhodesille tai Hammondeille ominaista murahdusta.
Akustisten instrumenttien suhteen löytyy paljon vaihtoehtoja. Ne ovat hyvää tasoa ja toimivat keikkakäytössä riittävän hyvin, vaikka tälläkin osastolla sample-kirjastot toki vetävät pitemmän korren.
Rumpusettejä on 93 kappaletta musiikin eri tyylisuunnille laadittuina, sekä tietenkin Rolandin omien rumpukoneiden maailmaa edustavina. Hyvin käytettäviä ja laadukkaita soundeja, joita voi soittaa koskettimistolla tai padeilla, tai käyttää laitteen valmiissa midi-sekvensseissä.
Juno-D8:n vahvuus on selkeimmin syntikkasoundeissa, johtuen varmasti myös laitteen esikuvista. Soolosynien suhteen näihin erikoistuneet va-syntetisaattorit toki vetävät pitemmän korren sekä käyttöliittymiltään että myös äänensävyn detaljien suhteen. Mutta poly- ja pädisoundien suhteen Juno-D8 tarjoaa paljon iloa soittajalle ja vaihtoehtoja on erittäin runsaasti, kiitos Rolandin pitkän historian, josta riittää ammennettavaa.
Vokooderi on mukava lisä äänivalikoimaa laajentamaan, ja sen käyttö on harvinaisen helppoa soittimen oman mikrofonitulon ansiosta.
Ominaisuuksia esiintymiseen
Juno-D8:ssa on erittäin monipuolinen arpeggiaattori, joka oli yksi positiivisimmista yllätyksistä koko laitteessa. Eri tyylejä on 128 ja kullakin on vielä kahdeksan variaatiota. Niiden joukossa on perusvaihtoehtojen lisäksi monipuolisia rytmisiä komppeja, joissa yksittäiset nuotit yhdistyvät sointuihin mielenkiintoisen kuuloisesti ja rytmisesti varioiden. Osa tyyleistä on suunniteltu tiettyä instrumenttia varten, kuten vaikkapa kitaralle tai bassolle. Omia tyylejä ei kuitenkaan pysty luomaan. Arpeggiaattorin tempoa saa säädettyä soittimen tempo-painikkeen avulla, ja sama asetus ohjaa myös esimerkiksi tremolon, delayn ja muiden rytmisten efektien nopeutta. Arpeggion ulkoinen tahdistus vaikkapa rumpukoneen tai tietokoneelta saatavan midi-kellon mukaan onnistuu myös.
Toinen kiinnostava ominaisuus on kehittynyt sointumuisti, joka tarjoaa sointuja kansanmusiikista jazziin. Toiminta perustuu valittuun sävellajiin ja siihen, monesko nuotti painettu kosketin on toonikaan nähden. Soinnut ovat varsin monipuolisia ja tarjoavat nopean vaihtoehdon simppeliin komppaamiseen vaikkeivat tietenkään korvaa taitavaa pianistia. Itse soinnut kuulostavat kyllä hyvältä, mutta automatiikka ei luonnollisestikaan tiedä täsmälleen mitä tulossa on, joten äänten kuljetus sointujen vaihtuessa ei välttämättä toteudu ihanteellisesti. Niinpä siirtymät soinnusta toiseen ja niissä käytetyt hajotukset eivät aina soi parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Soittimessa on myös kahdeksanraitainen yksinkertainen sekvensseri, joka tarjoaa apua sekä musiikki-ideoiden tallentamiseen että valmiiden fraasien laukomiseen keikoilla. Fraasit voivat olla midiä, mutta usb-tikun avulla laite tarjoaa myös mahdollisuuden omien äänitiedostojen toistamiseen.
Sekvensserillä voi äänittää soittoa reaaliaikaisesti tai askel kerrallaan 64 askeleeseen asti. Lisäksi löytyy myös ns. TR-tila, joka tarkoittaa rumpumoodia. Tässä tilassa laitteen 16 läpinäkyvällä ja taustavalaistulla painikkkeella voi luoda biittejä rumpukonemaisesti, kun jokainen painike vastaa yhtä kuudestoistaosanuottia 4/4 tahdissa. Myös äänen parametreja voi sekvenssoida, mikä avaa paljon mahdollisuuksia äänisuunnittelun suuntaan.
Lopuksi
Hieman haparoivan tutustumisen jälkeen Roland Juno-D8 osoittautui hinta-laatusuhteeltaan erinomaiseksi laitteeksi. Äänivalikoima on kattava ja runsas, ja laatutasokin on pääosin hyvä. Ensisijaisesti kyseessä on syntikka, jossa piano- ja urkumaailma tulee enemmänkin laajennuksena kuin pääasiana. Keikkailevaa soittajaa sähköpianojen ja urkusoundien lievä keskinkertaisuus saattaa häiritä, jos ajatellaan Junoa ainoaksi mukaan otettavaksi soittimeksi. Toisaalta pianoon ja urkuihin vahvasti nojaavalla soittajalla on joka tapauksessa yleensä juuri siihen toimintaan erikoistuneet soittimensa, joissa vastavuoroisesti synteesipuoli on usein se vaatimattomampi osuus.
Ominaisuuksiakin on todella kattavasti, mutta niiden käyttäminen ei läheskään aina ole aivan yksinkertaista, ja jonkin asian muuttaminen saattaa vaatia monia napin painalluksia ja parametrilistojen selaamista. Mahdollisuuksia muokkaamiseen on, mutta käytön kankeus tekee siitä hankalaa, etenkin kun laitteen äänihierarkia on melko kompleksinen. Pitää muistaa, että nämä asiat ovat myös mitä suurimmassa määrin henkilökohtaisia, ja osalle Rolandin toimintalogiikka auennee luontaisesti saman tien, joillekin muille aivan toisenlainen käyttöliittymä saattaisi toimia paremmin.
Sekin on huomioitava, että valmiita soundeja on niin lukuisa määrä, että osa käyttäjistä löytää tarvitsemansa äänen aivan käyttövalmiina tai lähes valmiina, jolloin viimeistely kevyesti modistamalla käy suhteellisen pienellä vaivalla. Muokkaamisessa olisi apua softaeditorista, mutta näihin edullisemman pään Rolandeihin sellaista ei ole ainakaan toistaiseksi vielä tarjolla.
Koskettimisto on erinomainen ja hyvä soittaa, ja fraasien, rytmiluuppien ja samplejen laukominen ovat tärkeitä ominaisuuksia livesoitossa. Laitteen käyttö on suunnattu keikkailuun, eikä se sellaisena ole omimmillaan studion keskipisteenä. Tämän tyyppinen soitin toimisi keikkasoittajan kioskin ohessa hyvin varmasti myös oppilaitoksissa bändisoittoluokissa. Ja jos etsisin itselleni edullista täyspitkää keikkapianoa, niin pianosoundeihin kohdistamistani varauksista huolimatta Juno-D8 olisi varmasti vertailtavien listalla, vaikka toki testaisin myös kilpailijoiden vastaavia soittimia.
Roland Juno-D8
Polyfoninen syntetisaattori
• 8-osainen multitimbraalius, polyfonia 128 ääntä
• ZEN-Core-äänilähde (laajennettavissa EXS-laajennuksilla)
• 3 800 itsenäistä soitinsoundia, 95 rumpusettiä
• 93 insert-efektiä, 10 chorus-tyyppiä, 8 kaikualgoritmia
• 13-kaistainen vokooderi
• Stereo-audioulostulo (TRS), kuulokeulostulo, stereosisääntulo (miniplugi), mikrofonisisääntulo (XLR-combo)
• Midi-sisään- ja ulostuloportit
• 2 pedaaliliitäntää
• USB-A- ja USB-C-portit
• koko (leveys × syvyys × korkeus, cm): 139,3 × 35,5 × 13,8
• paino: 14,5 kg
• hintaluokka ≈ 1 300 €
Lisätiedot: Roland Suomi
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2025.
Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
