Verneri Pohjola – monta vaskea tulessa

Aherrus oman yhtyeen ja Ilmiliekki Quartetin keulilla sekä projektit esimerkiksi Black Motorin kanssa ovat nostaneet trumpetisti Verneri Pohjolan profiilia niin meillä kuin muuallakin. 

Haastattelun aikoihin, vuoden 2015 alussa, Verneri Pohjola (s. 1977) on uuden äärellä. Britanniassa hyvin tulta ottaneen uran kehittäminen johti hiljan levy-yhtiön vaihtoon: ACT Records Saksasta sai väistyä brittiläisen Edition Recordsin tieltä. Vaihto tapahtui trumpetisti-säveltäjän mukaan luonnostaan, sillä karriäärin edistämiseen liittyvät näkemyserot ja hienoiset eturistiriidat tekivät irtioton helpoksi.

– Olen toki ACTille yhä hyvin kiitollinen ja erittäin tietoinen siitä, etten olisi Euroopassa tänään näinkään menestynyt ilman firman satsausta. Yhtiötä johtavan Siggi Lochin panostus nosti profiiliani ratkaisevasti ja ikään kuin teki minusta kansainvälisestikin vakavasti otettavan muusikon ja säveltäjän. Eroprosessi tuli valmiiksi noin viikkoa ennen ensimmäistä We Jazz -tapahtumaa, ja olin vähän… epätietoinen ja hämilläni tulevaisuuden suhteen. Kuin sattuman kauppaa tapasin festareilla Dave Stapletonin ja päädyin Editionille.

Hyvää nousua tekevä brittimerkki on Vernerin arvion mukaan sopiva koti jo sujuvien henkilökemioiden vuoksi. Pohjolaa kaksi vuotta nuorempi Stapleton painottaa artistilähtöisyyttä ja on elämässään koko lailla vastaavassa pisteessä.
– Olemme kumpikin nuorehkoja muusikoita, joilla on kotona aika tuoretta jälkikasvua. Ja Daven kolmas lapsi on tietenkin tavallaan Edition! Tuntui hyvältä, miten pakottamatta kaikki meni. Me ikään kuin löysimme toisemme samanaikaisesti molemmille sopivalla hetkellä, ja nyt vallitsee hyvä yhteinen tuntuma siitä, miten minun juttuani viedään eteenpäin. Olemme samalla aaltopituudella, mitä arvostan tällaisessa suhteessa nykyään älyttömästi. Dave on vähän hiljainen ja vetäytyvä, mutta todella älykäs sekä kunnianhimoinen tyyppi. Ja samankaltaisten elämäntilanteidemme tähden ymmärrämme toisiamme hyvin.

Pohjola kiittelee Stapletonin myös opettaneen paljon siitä, mitä kaikkea menestystä tänä päivänä toivovan muusikon pitää ammattinsa osana tehdä.
– Minulle oli pitkään vaikeaa ja suorastaan vastenmielistäkin tehdä esimerkiksi Facebook-päivityksiä, mutta kun hän rohkaisi kirjoittamaan niitä lisää ja vielä sopivasti kehaisi paria, se alkoi tuntua melko luontevalta.

Jalkapalloon intohimoisesti suhtautuvan Pohjolan mukaan some-pelin pelaamista helpottaa, jos omaksuu touhuun mahdollisimman pragmaattisen asenteen. Editionin näkyvyys so-siaa-li-ses-sa mediassa on sangen korkea, mikä todistaa hänestä ennen kaikkea siitä, miten hyvin yhtiö on orientoitunut 2010-luvun toimintamalleihin.
– Siihen pitää ottaa ihan kylmä ”tämä kuuluu minun työhöni” -ote. Jos en päivittele Facebookiin ja Twitteriin, en ole tehnyt kaikkea, mitä tämän ammatin harjoittaminen näinä aikoina edellyttää. Ja lopulta sekin homma on kyllä aika helppo sisällyttää arkeen. Lisäksi minun päivityksiäni tekevät myös Dave ja Creatikan Terhi (Aaen, tiedottaja), joten siinä säilyy hyvä ryhmä-effortin henki. Etten koe vain itse kehuvani siellä itseäni ja mainostavani, miten hienoja arvosteluja olenkaan saanut. Kaikkiaan ajattelen asiasta nykyään, että jos en ole läsnä somessa, on mahdotonta syyttää muita, jos keikkaa ei riitä.

Myönteistä näkyvyyttä tarvitaan silti edelleen myös perinteisten mediakanavien puolella, tietotulvan lisääntyessä itse asias-sa jopa korostuneemmin. Yksi Vernerin asiaa Britanniassa jo pitkään ajaneista toimittajista on arvostettu John Fordham, joka on rankannut hänen tekemisiään Guardianin sivuilla kiittävillä, neljän tai viiden tähden arvioilla. Myös Bullhorn ylsi julkaisunsa äärellä neljään tähteen.
– Guardianiin on jo lähtökohtaisesti vaikea saada kritiikkejä, joten olen iloinen ja kiitollinen tästä huomiosta. Totta kai tuo uusikin olisi saanut viiteen asti mennä, koska pyrin aina huipputulokseen ja pidän Bullhornia toistaiseksi parhaana levynäni, mutta eihän noin hienosta vastaanotosta voi olla kuin tyytyväinen. Tuollaiset noteeraukset ovat todella tärkeitä lyömäkäsiä siinä vaiheessa kun keikkamyynti käynnistyy. Myönteinen palaute tuo aina vakuuttavuutta, ja jos sitä tulee merkittävässä mediassa, vaikutus on totta kai isompi. Ainakin Britanniassa Guardianin hyvä vastaanotto auttaa ihan varmasti.

Selkeät näkymät ruokkivat luovuutta

Alkuvuodesta 2014 lopullisesti tapahtuneella levy-yhtiökuvioiden selkiytymisellä oli tyypillinen myönteinen vaikutuksensa myös tekemisen kovaan ytimeen eli sävellystyöhön.
Pohjola arvioi laatineensa viime alkukevään mittaan yhtenä ryöppynä ”kahdessa kuukaudessa yhtä paljon biisejä kuin edeltävien kolmen vuoden aikana yhteensä”. Tätä satoa niitettiin paitsi viime elokuussa äänitetyllä Bullhornilla, myös Ilmiliekki Quartetin loppuvuoden paluukeikoilla.
– Luova energia jotenkin ryöpsähti, ja tein varmaankin 35 biisiä sen muutaman viikon jaksolla. Aika uskomatonta… Kaikki Bullhornin kymmenen biisiä ja valtaosa Ilmiliekin uudesta ohjelmistosta syntyi tuon rupeaman aikana.

Sävellysmielessä trumpettiin tarttuessaan tai pianon ääreen asettuessaan Verneri ei aina tiedä, mihin käyttöön ajatuksiin iskenyt idea päätyy. Päähän piirtyy kuitenkin varsin pian melko tarkka tiekartta siitä, millainen lopputulos saisi olla.
– Se menee aika orgaanisesti. Vaikka yleensä minulla kyllä on jokin päämäärä, jota tavoittelen. Eli on olemassa hahmo siitä, millaista valmista työn alla olevasta aihiosta pitäisi saada aikaan. Ja usein niin käykin, mutta totta kai joskus lähden seuraamaan muita polkuja ja lopputulos onkin jotain yllättävää. Sen sijaan en osaa alas istuessani ennalta päättää, että nytpä teen kappaleen omalle bändilleni tai Ilmiliekille tai johonkin muuhun tarkoitukseen.

Pohjola kertoo biisien teon kautta myös oppineensa aivan viime aikoina, miten tärkeää on osata päästää irti. Samaan hän viittaa kautta rantain Bullhornin kanteen laatimassaan saatetekstissä.
– Olennaista usein on vain tehdä eikä jäädä jumittamaan johonkin ennakko-odotukseen. Jos aihio menee umpikujaan, se kannattaa jättää hyllylle ja ottaa reippaasti toinen idea työn alle. Aivan yhtä hedelmätöntä on tuskailla, että ”tästä piti tulla sellainen, mutta tästä näyttääkin tulevan nyt tällainen”.

Ismo Alanko on puhunut omasta rima nilkkoihin -tekniikastaan, joka on auttanut häntä paitsi eteenpäin, myös jokusten suurimpien hittien äärelle. Pekka Pohjolan poika allekirjoittaa asenteen, sillä juhlava ajatus ylittämättömän mestariteoksen säveltämisestä tuottaa harvoin erikoisia lopputuloksia.
– Siis nimenomaan! On järkevämpää päättää, että tänään teen neljä tai viisi hassua ja vaikka vähän huonoakin biisiä ennemmin kuin alkaa otsa rypyssä työstää jotain niin sanotusti suurta, joka ehkä valmistuu joskus ensi viikolla.

Verneri vertaa inspiraation valtaan joutumista, haltioitunutta flow-tilaa, nukahtamiseen. Jos yrittää väkisin nukahtaa, hommasta tulee harvoin mitään. Ajatukset kannattaa ohjata hetkeksi johonkin muuhun. Sama pätee hänen kokemuksensa mukaan säveltämisen käsityöhön.
– Olennaisintahan tässä on, että jos kappaleesta innostuu ja sen tekee täysillä valmiiksi, kukaan ei osaa lopputuloksesta enää millään arvata, että biisintekijän lähtökohta olikin vain tehdä nippu vähän hassuja ja ehkä huonojakin biisejä.

Sävellystyö edellä meneminen on vapauttanut myös tekemistä itseään. Ajanhukkaa on paitsi pallon turha puristaminen, myös tiukan lukittunut päämääräajattelu. Uudella metodillaan Pohjola voi päättää vasta valmiin äärellä, mille kokoonpanolle kappale parhaiten soveltuu.
– Tätä nykyä oma kvartettini on minulle prioriteetti, ja Ilmiliekkiä katson ikään kuin kausiluonteisena projektina. Se on minulle edelleen mielettömän tärkeä bändi, mutta Olavilla (Louhivuori, rummut) ja Tuomolla (Prättälä, piano) on vastaavat omat kuvionsa kuin minullakin. Onneksi saan soittaa Antin (Lötjönen, basso) kanssa molemmissa kokoonpanoissa. Onkin ollut erikoista huomata, miten täysin erilaiset luonteet yhtyeillä on, vaikka instrumentaatio on aivan sama ja Antin kanssa tosiaan vielä muodostamme 50 prosenttia kummastakin orkesterista! Pianistin ja rumpalin eli omassa bändissäni Aki Rissasen ja tätä nykyä Teppo Mäkysen merkitys on niin suuri. Itsellänikin on hyvin jakomielisesti aivan eri identiteetti näissä yhtyeissä, mutta siitä olen yksinomaan ylpeä.

 

 

Vuolaasti virtaa tuotanto

Editionille siirtymisen myötä Pohjola on aiempaa auliimpi myös lyhytkestoisempiin hankkeisiin, sillä levyfirman vaihdos toi tullessaan huojentavan muutoksen kaupallisen vapauden suhteen. Siinä missä ACT Recordsin suunnalla pidettiin yhtiön ulkopuolisia projekteja lähes yksinomaan huonona asiana, ei Edition sido Vernerin käsiä kohtuuttomasti.
– Sen verran tietenkin yritän Daven kanssa katsoa, ettei ihan samaan aikaan tulisi päällekkäin levyjä, joilla olen isommassa roolissa. Mutta esimerkiksi (Black Motorin kanssa kesällä 2010 äänitetty ja alkuvuodesta 2013 ilmestynyt) Rubidium oli muodostua ACTille vähän hankalaksi tapaukseksi, vaikka sillä hetkellä ei heidän kauttaan edes ollut ilmestymässä mitään varsinaisesti omaani.

Järjen käyttö, maltti ja herrasmiesmäisyys lienevät tässä valttia, olihan Rubidiumin julkaissut TUM Records kuitenkin se ensimmäinen levy-yhtiö, joka Vernerin maailmalle saatteli Ilmiliekki Quartetin kahden ensimmäisen albumin (March of the Alpha Males, 2003 ja Take It with Me, 2006) myötä.

Ja lisää on tulossa: Petri Haussilan pyörittämän yhtiön tämän vuoden listalla väikkyy sekä Black Motorin ja Pohjolan yhdessä tekemä Edward Vesalan musiikkiin keskittyvä albumi että Ilmiliekki Quartetin kolmas varsinainen kiekko. Jälkimmäisellä kuuluu vuoden takainen energiaryöppy, johon alussakin viitattiin.
– Maaliskuussa 2014 Petraxilla äänitetyllä levyllä on yksi biisi Tuomolta, yksi Olavilta ja seitsemän minulta. Lisäksi äänitimme kolme coveria: Scott Walkerin It’s Raining Today ei tosin ole näillä näkymin levylle tulossa, toisin kuin yksi Queenin ja yksi Feistin kappale.

Pohjola on hyvin ylpeä myös toisesta albumistaan Black Motorin kanssa.
– Diggasin sitä Samin (Sippola, saksofoni), Simon (Laiho-nen, rummut) ja Villen (Rauhala, basso) meininkiä alusta asti ihan älyttömästi: tuollainen upea ei-helsinkiläinen bändi ensin yllättää ja vakiintuu sitten kovaksi ilmiöksi koko maassa. Black Motorin kanssa on ollut aina upeaa ja suuri kunnia soittaa, ja minusta yhteistyömme kulminoitui juurikin siihen Vesala-juttuun. Varsinkin nyt kun siellä on mennyt kokoonpano merkittävällä tavalla uusiksi, olen todella iloinen kyseisestä levystä. Saapas nähdä, miten hyvin Kanniston Tane täyttää Samin saappaat. Onneksi Haussilan Petri rakastaa Vesalan musaa niin paljon, että näidenkin käänteiden jälkeen varmasti pistää albumin pihalle.

Akuutti julkaisu juuri nyt on kuitenkin Suomen virallisella albumilistalla julkaisuviikollaan huikeasti sijalla 26 debytoinut Bullhorn, joka takaa omalta osaltaan korkean profiilin esiintymisiä vuoden varrelle.
– Jonkun rokkarin mielestä tämä voi nyt kuulostaa tosi pieneltä, mutta jo levyn julkaisun aikaan oli sellainen iloinen ja ihmeellinen tilanne, että meillä oli sovittuna kahdeksan tosi hyvää esiintymistä, puolen tusinaa festarikeikkaa ja konserttisaleja siihen päälle. Muun muassa Tampere-talo syksyllä. Ei voi valittaa.

Odotukset kohoavat nyt entistä korkeammalle myös ulkomaiden suhteen, ja jokusia konsertteja löytyykin jo almanakasta.
– Creatikan naiset ovat verkostoituneet ja luoneet ahkerasti hyviä kontakteja mantereelle. Olen jutusta itse asiassa todella luottavaisin mielin. Lisäksi Edition puskee tänä vuonna kovaa nimenomaan Saksaan, mikä osuu minun kohdallani erinomaisesti yksiin sekä Music Finlandin ”Aus Finnland” –vientihankkeen kanssa että ikään kuin jatkoksi sille, mitä ACTin kanssa siellä ehdittiin saada aikaan. Myös Puolassa on ollut hyvä meininki, ja sinne olen pyrkinyt saamaan lisää esiintymisiä. Apuna on ollut ystäväni, huippuviulisti Adam Baldychin manageri Kate Werner. Puolassa ei ole tarjontaa vielä paljon, mikä näkyy suoraan siinä, miten järjestäjät ja yleisö musaan sekä sen tekijöihin suhtautuvat. Ei mitään sellaista, mitä ei voisi muuallakin olla… vaan eipä ole vastaan tullut. Ihan asennekysymys, mutta hyvin tärkeä sellainen.

 

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2015. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

05.11.2016
|
Teksti: Petri Silas

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy