Vuosi oli kenties 1998, mahdollisesti 2003 tai 2008, saattoi se olla myöhemminkin. Huhtikuu kuitenkin, ja kirsikat kukassa. Spotit valaisivat hämärän tilan etuosaa, seremonia alkoi.
Kuten aina, pääjohtaja Ikutarō Kakehashi (1930 – 2017) itse toivotti monikansallisen journalistijoukon lämpimästi tervetulleeksi Rolandin vuotuiseen lehdistötilaisuuteen Frankfurtin musiikkimessuilla.
Saimme jälleen kiitokset ajastamme ja kiinnostuksestamme. Sitten huomattavan taidokkaat ja oman erityisalueensa läpikotaisin tuntevat muusikot kukin vuorollaan esittelivät mihin kaikkeen tärkeimmät uutuusmallit pystyivätkään. Musiikillinen viihdearvo oli korkea ja tarjotun teknisen tiedon määrä huima.
Messuilla oli vuosikymmenten ajan tärkeä rooli tiedonvälityksen ja informaation solmukohtana. Miniluennot, workshopit, ja digitaaliajalle tultaessa ohjelmistojen ja miksereiden avoimet käyttökoulutukset osastoilla muodostivat oleellisen osan alan omaa vapaata sivistystyötä.
Internetiä ei vielä ollut, eikä se edelleenkään pysty korvaamaan kaikkea sitä mihin messut tapahtumamuotona parhaimmillaan ylsivät. Vuorovaikutusta, sitä juuri.
Kukoistuksensa huipulla Frankfurtin messuilla näki poikkileikkauksen alasta aina pienimmästä nippelistä järkälemäisimpään järjestelmään. Jokaiselle klassisen orkesterin soitinryhmälle oli ihan oma hallinsa, rytmimusiikin akustisille ja sähköistetyille instrumenteille, äänelle ja valolle kaikille omansa – ja ne olivat tupaten täynnä sekä näytteilleasettajia että messuvieraita. Sekä taidokkaita muusikoita, joilta saattoi demon päätyttyä käydä kysymässä, miten tuo yksi juttu oikein soitetaan?
Ei messuja tietenkään vain lehdistölle järjestetty. Tietoa kävivät imemässä itselleen soittajat ja teknikot harrastajista ammattilaisiin, sekä valtaisa määrä tukku- ja vähittäiskauppiaita kaikkialta maailmasta, myös Suomesta. Sanottiin, että jos haluaa tavata kätevästi kotimaan kaikki soitinkauppiaat, kannattaa jäädä seisoskelemaan rullaportaiden juurelle kuutos- ja kasihallien väliin – kyllä ne siitä kapeikosta kulkivat päivän mittaan jompaan kumpaan suuntaan!
•••
Kertyneiden kilometrien määrää on turha arvailla, mutta MusikMessen ja sen kainaloon kasvaneen Prolight & Soundin käytävät tuli koluttua läpi monta kertaa jo ennen Riffin perustamista, ja lähes jokaisena vuonna lehden 30-vuotisen julkaisun aikana.
Tämän mahdollisti Messe Frankfurtin tapa kutsua eri maista toimittajia paikalle ja vastata matkan kustannuksista joko osittain tai kokonaan. Linkkinä messuille toimi pitkään Saksalais-Suomalainen Kauppakamari, kunnes Anja Kontturin jäätyä hyvin ansaitulle eläkkeelle kotimaisen Messe-Forumin yrittäjäpariskunta Virpi Hopeasaari ja Arto Varanki ottivat vastuut kantaakseen.
Jos näytteilleasettajat tuskailivatkin messujen korkeita neliövuokria, eivät he välttämättä aina tienneet mitä kaikkea sillä rahalla
saivat – tapahtuman yleismarkkinoinnin lisäksi esimerkiksi juuri kansainvälisen lehdistön edustajia niistäkin maista, joissa koko alan volyymi on niin pieni, ettei minkään aviisin omasta kassasta kummoistakaan matkabudjettia taiota.
Riffi ei toki ollut ainoa suomalaismedia paikalla. Saarelan Tommi toimitti messuraportteja Avita ry:n Visio-lehteen ja Koskisen Timo asioi Soundin mandaatilla. Yhteistyötä tehtiin yli kustantamorajojen, olihan pressitilaisuuksia tiuhimmillaan vartin välein ja etäisyydet hallista toiseen hirmuisia: jos sinä ehtisit tuonne, niin minä voin vuorostani napata pressikitit meille tuolta… Päivän päätteeksi palattin lehdistökeskukseen sortteeraamaan kerätyt materiaalit ja vaihtamaan koordinaatteja bongatuista erikoisuuksista.
Kerran törmäsimme klassisen musiikin erikoisjulkaisun väkeen. Mukavaa porukkaa, mutta maailmankuva toinen. Heitä kummastutti missä oikein on musiikkimessuiksi kutsutun tapahtuman musiikki, kun ei olekaan konsertteja, äänilevyjä tai uutuusjulkaisuiden esittelyitä?
Niin se on. Musiikki on pitkä akseli, jonka yhdessä päässä ovat soitto, soittimet ja kojeet. Toisessa päässä on valmiiin musiikin kuuntelu, ja siihen liittyvät tallenteet, välineet ja puitteet. Nämä kaksi maailmaa ovat yhteisestä nimittäjästään huolimatta usein toistensa tavoittamattomissa. Mutta jos akselin yhden pään leikkaa pois, toinenkin menettää merkityksensä.
•••
•••
Riffin täyttäessä 10 vuotta messuilta saalistettiin tuotteiden datalehdyköitä, neliväriesitteitä, paperi- ja diakuvia uutuuksista, sekä Frankfurt Daily – viikonlopun hesarin paksuinen sanomalehti, johon oli päivittäin koottu keskeisten valmistajien tärkeimmät uutuudet.
Toinen korvaamaton painotuote oli Messuopas, monisataasivuinen kirja, joka sisälsi kaikkien näytteilleasettajien tarkat yhteystiedot. Sellaista menneen maailman kummajaista muuten tarvittaisiin edelleen – nyt kun asiakastorjunta on jalostettu niin timanttiseksi, että monen yrityksen kotisivuilla ei ole ainuttakaan puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta, jota voisi käyttää lähestymiseen. On vain chat bot ja FAQ…
Riffin täyttäessä 20 vuotta messuilta ei enää kannettu toimituksen aineistoksi edes CD-romppuja tai muistitikkuja, tuotiin käyntikortteja joissa oli nettiosoite pressitiedotteiden lataamiseksi.
Riffin täyttäessä 30 vuotta matka Frankfurtiin ei enää kuulu vuodenkiertoon.
•••
Musikmesse hiipui lopulta pandemian kouriin, vaikka korona olikin siinä vaiheessa jo pikemminkin katalyytti kuin kantasyy. Euroopan paikoillaan junnaava talous, kaupan rakenteiden muutos ja hintaeroosio, sekä yleinen usko internetin kaikkivoipaisuuteen rapauttivat hiljalleen messujen toiminnan pohjan.
Musikmessen kainaloon aikanaan syntynyt ProLight & Sound vietti vielä 30-vuotisjuhliaan 2025, mutta tänä vuonna tuota pariansa vaille jäänyttä messua ei enää järjestetty.
Samalla purkautui viimeinen säie sidoksesta, jolla vuosikymmenten ajan oli yksittäisiä Riffissä julkaistuja messuraportteja paljon merkittävämpi osansa lehden tekemisessä.
Keväästä saavat nyt kertoa kirsikkapuut kotikylän raitilla.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja