Yamahan maineikas Pacifica-sarja on laajentunut kaikkien aikojen kunnianhimoisimmalla mallilla.
Yamahan vuonna 1990 Los Angelesin sessiosoittajille custom shop -tilauksina lanseeraama, mutta sittemmin laadukkaaksi edullisemman pään soitinmallistoksi muotoutunut Pacifica-sarja ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Sen edustajia on jo vuosikymmenten ajan suositeltu aloittelijoille mitä passeleimpana tapana tutustua kuusikielisten mystiseen maailmaan.
Nyt Yamaha on tuonut markkinoille kaikkien aikojen edistyksellisimmän ja hintavimman massamarkkinoille tarkoitetun Pacifica-mallin. Vaikka sen hintalappu ei olekaan erityisen aloittelijaystävällinen, löytyy sille perustelut niin spekseistä kuin työn jäljestäkin. Sekä alkuperämaasta: tämä malli rakennetaan Japanissa. Tutustutaanpa tarkemmin.
Strato sielultaan
Testiyksilö ruusupuisine otelautoineen kantaa tunnistetta PACP12SB, kun taas sen vaahteraisella otelaudalla ja eri viimeistelyvaihtoehdoilla varustettu sisarmalli tottelee nimeä PACP12M. Mitä sitä kiertelemään: kitarat edustavat käytännössä Yamahan näkemystä Stratocasterista, mutta omilla mausteillaan.
Soittimen leppärungosta löytyy tavanomaiset loivennukset plektrakäden kyynärvarren kohdalla ja pohjapuolen yläosassa. Kolmikerroksinen plektrasuoja noudattelee tuttuja kaavoja muutoin, mutta se katkeaa alasarvestaan äkisti ennen kontrolleja, jotka on puolestaan kiinnitetty suoraan kitaran kanteen.
Markkinointimateriaalin mukaan rungon jyrsinnät on tehty niin, että ne lisäävät instrumentin resonanssia ja värähtelyä. Valmistaja itse kutsuu ratkaisua Acoustic Design -teknologiaksi. Palaamme tähän myöhemmin.
Kitara painaa stratoille tyypillisesti reilut kolme kiloa, ja tasapaino niin sylissä kuin hihnankin varassa on mainio. Soittimen yleisfiilistä voisi luonnehtia kaiken kaikkiaan luottamusta herättävän jämäkäksi. Testikitaran valoa eri kulmissa eri tavoin taittavan Sparkle Blue -polyuretaaniviimeistelyn lisäksi PACP12 on saatavilla seuraavina värivaihtoehtoina: Desert Burst, Shell White ja Black Metallic.
C-profiilin kaula on satiinipintaiseksi lakattua vaahteraa. Tuntuma on erittäin sulava ja sileä.
Ruusupuuotelauta on puolestaan erittäin tummasävyistä ja tasaisen väristä puuta. Kaularaudan säätö tapahtuu lavan juureen sijoitetusta rullasta, jota voi pyöritellä paremman puutteessa millä tahansa tarpeeksi ohuella ja vankalla tikulla. Yläsatula on Graph Techin TUSQ-mallistoa, joka ei kinnaa sen enempää viritettäessä kuin kampea railakkaammin veivatessakaan.
Otelaudan radius muuntuu satulan kohdalla toteutuvasta 10 tuumasta ylimmille nauhoille edettäessä 14 tuumaan. Vintage-fiilistä mukailevat medium-kokoiset nauhat ovat ruostumatonta terästä, joten niiden kulumisesta ei tarvitse liiemmin huolehtia.
Nauhat on viimeistelty virheettömästi ja tuntuma on järjettömän liukas, kuin luistelisi keilauskengillä paistinrasvassa. Kaikki nauhavälit soivat puhtaasti ilman ylimääräisiä särinöitä, eivätkä nuotit simahtele ennen aikojaan.
Kaulaliitoksessa PACP12 ottaa pesäeroa tavanomaisiin stratoratkaisuihin, sillä siitä uupuu tavanomainen metallilevy tyystin. Sen sijaan kaikki neljä pulttia on sijoiteltu rungon takana omiin upotteisiinsa pienin metalliprikoin tuettuina. Itse liitoskohta on muotoiltu loivaksi ja mahdollisimman huomaamattomaksi. Sen myötä pääsy korkeimmille nauhoille ei jää ainakaan liitoksen kulmikkuudesta kiinni.
Lukittavat virityskoneistot ja kahdella ruuvilla kontaktia runkoon ottava vibratalla ovat japanilaisen Gotohin tuotoksia. Vibratallan kampi on pohjaan painettavaa mallia, mutta ei kiinni lukittuessaan anna soittajalle sen kummempaa auditiivista tai fyysistä palautetta. Testin aikana kampi pääsikin pariinkiin otteeseen putoamaan, koska kiinnitys oli jäänyt hieman puolitiehen. Muutoin tallan tai virittimien toiminnasta ei löydy moitittavaa.
Yksi malliston ennalta mielenkiintoisimmista aspekteista ovat sen mikrofonivalinnat. PACP12 on konfiguroitu fat strat -tyyliin: humbucker tallassa ja yksikelaiset keskellä ja kaulassa. Reflectone-mikit ovat Yamahan ja studiolaitepuolella mainetekoja tehneen Rupert Neve Designsin yhteistyön tulosta.
Teoriasta käytäntöön
Huomaako rungon aiemmin mainitun muotoilun tuoman lisääntyneen resonanssin sitten käytännössä? Kyllä ja ei. Akustisesti kitara soi kuuluvasti ja pitkään, mutta fyysisesti tämä ei varsinaisesti välity käsiin tai kroppaan.
Entäpä kun piuha törkätään kiinni rungon reunaan sijoitettuun jakkiin ja napsaistaan vahvistimen valo palamaan? Sitten alkaa tapahtua.
Kaulamikki on lajissaan yksi parhaista kuulemistani; selkeä, erotteleva, kuulas ja tukeva olematta lainkaan tunkkainen. Siitä irtoaa helposti niin kermainen liidisoundi kuin isoille soinnuille luotu komppaussoundikin. Ehdottomasti suurin osa testiajasta kului tämän mikin parissa luritellessa.
Valitsin toisessa pykälässä vuoroon kytkeytyvät kaula- ja keskimikki. Jo lähtökohtaisesti vähäiset ulkoiset häiriöt loistavat tällöin lähes kokonaan poissaolollaan ja soundi on sanalla sanoen nenäkäs. Yhdistelmä on erinomainen valinta funkkiin ja muihin ripeisiin puhtaamman pään komppipuuhiin.
Keskimikki toimii puolestaan yksin mainiosti arpeggioissa, sillä soundi tasapainottelee nautittavasti ala- ja ylätaajuuksien leikkauspisteessä, missä sävelet helmeilevät keveinä kudelmina, mutta saavat silti riittävää tukea alakerrasta. Kitara vietti tässä asennossa testin aikana luultavasti toiseksi eniten aikaa yhdessä pelkän tallamikin kanssa.
Keski- ja tallamikin yhdistelmä on jälleen surinaton (talla puolitettuna) ja toimii käytännössä kaikessa mihin straton tätä yhdistelmää on perinteisesti totuttu käyttämään. Tallamikki puolitettuna yhdistelmä ei jää jalkoihin tai ohennu liikaa, vaikka ero puolitetun ja täysillä keloilla hohkaavan tallamikin välillä onkin huomattava. Humppari täysillä yhdistelmästä löytyy potkua ja iskevyyttä, jolla soittaa mitä tahansa humpasta heviin.
Jos kaula- ja keskimikki vakuuttavat jo parin sävelen jälkeen, sama pätee tallahumppariin. Soundi on tanakka ja lohkeileva. Se kalkattaa rapsakasti dempatessa, ja vapaasti näppäillyt sävelet syttyvät napakasti ja niissä riittää sustainia. Tehoiltaan mikki ei maailman yrmyin, mutta kenties juuri se osaltaan tekee soundin niin selkeäksi ja erottelevaksi. Kaikkia mikkejä yhdistää tietynlainen läpikuultavuus, johon harvemmin törmää. Se päästää vahvistimien ja pedaalien perusluonteet läpi ja valjastaa ne jatkeikseen, sen sijaan että peittäisi kaiken omalla soundihunnullaan.
Kaikille mikeille on yhteiset volume- ja tone-säätimet, joista jälkimmäisessä on nostokytkin tallamikin kelanpuolitusta varten. Valitsin on perinteiseen malliin viisiasentoinen. Potikat pyörivät murakasti, ja niitä rullailee mielellään. Volume-säädin on tehty jäykemmäksi kuin Tone, mikä tekee sen epähuomiossa kääntelystä vaikeampaa, ja auttaa myös erottamaan säädöt toisistaan pelkän tuntuman perusteella.
Tone-säädin itsessään on hyvin responsiivinen ja vaikutus kuuluu erityisesti keskitaajuuksilla. Se tummentaa tai kirkastaa äänimaailmaa käytännössä koko skaalansa mitalta, joten kumeuden lisääminen kaulaan tai terävimmän kärken taittaminen puolitetusta tallamikistä luonnistuvat helposti.
Yamaha ei pamaha
Pacifica Professional -soittimet valmistetaan Japanissa, ja hintoihin sisältyy kova laukku. Testikappale saapui tyylikkäässä mustassa lukittavassa kotelossa, jonka metalliosat oli kullattu. Kaulatuen alle sijoitettu tarvikeosasto osoittautui mukavan tilavaksi. Sieltä löytyi niin aitoustodistus, kotelon avain, vibratallan kampi, kuusiokoloavaimet, kaularaudansäätötyökalu kuin ohut ohjekirjanenkin.
Yhteenvetona voisi todeta, että Pacifica Professional PACP12SB on kaikilta osin ammattikäyttöön suunnattu sekä huolella suunniteltu ja työstetty instrumentti, josta en löytänyt moitittavaa tarkemmallakaan suurennuslasilla.
Mikäli lavassa ei ole aivan pakko komeilla F-alkuista logoa ja likviditeettiä löytyy kahden tuhatlappusen edestä, tässä on erinomainen stratovaihtoehto kenelle tahansa kokemuksen määrään tai käyttötarkoitukseen katsomatta.
Yamaha Pacifica Professional PACP12SB
Japanissa valmistettu kuusikielinen sähkökitara
• ruusupuuotelauta (sisarmalli vaahteraisella otelaudalla)
• vaahterakaula satiiniviimeistelyllä
• ruuvikiinnitteinen kaula
• 22 medium-nauhaa, ruostumatonta terästä
• muuttuva radius 10 – 14 tuumaa
• mensuuri 648 mm (25,5 tuumaa)
• Graph Tech TUSQ -yläsatula
• leppärunko
• polyuretaanilakka
• Rupert Neve Designs Reflectone -mikit
• viisiasentoinen mikkivalitsin
• lukittavat virityskoneistot ja vibratalla, Gotoh
• 1 × volume, 2 × tone, tallamikin kelanpuolitus nostokytkimellä
• kova kotelo
• hinta: 2190 €
Lisätiedot: F-Musiikki
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2024. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
