Helsinkiin puuhataan syksyksi Kirjamessujen kylkeen musiikkimessuja. Sellaisia jotka kokoaisivat kaikki alalla toimivat yhteen – niin valmiin musiikin kuuntelijat kuin soittajatkin. Ajatus sisältää yhteisen nimittäjän, musiikin, mutta pyöritteleepä asiaa miten päin hyvänsä niin melko hankalalta näyttää. Sanan sisältö kun vaihtuu ihan toisenlaiseksi siitä riippuen kummalta suunnalta sitä katsoo.
Valmiin musiikin kuuntelija lähestyy asiaa yhdeltä suunnalta ja kohtaa sekä immateriaalisia asioita että materiaalisia asioita: itse musiikin kuunteluelämyksineen ja toisaalta välineen tai miljöön jossa musiikkia kuunnellaan. Kuunteluelämys voi liittyä nimenomaan miljööseen: katusoittoon kesäisellä espalla, esitykseen rokkiklubilla, tai vaikka konserttiin urheiluareenalla. Tai sitten se voi rakentua teknologian varaan esimerkiksi perinteisen cd-levyn ja kuuntelulaitteiston, tai pelkän tiedoston ja iPodin muodossa. Yhtä kaikki, kuuntelijan suhde musiikkiin rajoittuu puhtaimmillaan vain kuuntelemiseen, se ei sisällä halua tai pyrkimystä oman musiikin tekemiseen.
Musiikin tekijällä taason päällimmäisenä tavoitteena nimenomaan tuottaa omaa musiikkia – soittaa, laulaa, esittää, tallentaa jne. Tässä tapauksessa immateriaalisia asioita ovat mm. ideat ja visiot, käsitykset estetiikasta ja musiikin olemuksen analyysi, oivallus ja kaiketi myös se muotitermi; luovuus. Materiaalisia asioita edustavat puolestaan esimerkiksi soittimet ja soitinlaitteet, sekä studio- ja äänentoistoteknologia.
Todellisuudessa rajaus ei ole aivan näin jyrkkä. Jokin osa musiikin kuuntelijoista soittaa tai laulaa itsekin ja aivan varmasti lähes 100% musiikin tekijöistä myös kuuntelee muiden tekemää musiikkia. Peruskysymys kuuluu silti: voidaanko sellainen tapahtuma saada aikaan, että se houkuttaa paikalle kummankin ryhmän edustajia? Ja tarjoaa heille myös jotain sellaista, että he poistuvat messuilta tyytyväisinä?
Maailmalla jako on selvä. Valmiin musiikin promootioon on aivan omat tapahtumansa ja musiikin tekijöille on omansa. Suurin soitinalan tapahtuma, MusikMesse Frankfurtissa, ei esimerkiksi tarjoa lainkaan valmista musiikkia vaan keskittyy välineisiin ja soittamisen tukipalkkeihin: painettuihin nuotteihin, soitto-oppaisiin, koulutus- ja huoltopalveluihin yms. Iso mittakaava mahdollistaa jopa senkin, että klassisen musiikin soittimet ovat omissa halleissaan ja sähköiset instrumentit, lyömäsoittimet ja studiovehkeet on nekin kaikki jaettu lajinsa mukaisesti eri halleihin.
Entä vetonaulat? Se mikä vetää soittajakansaa paikalle, ei luultavasti juurikaan hetkauta tavallista musiikin kuuntelijaa. Kun ns. suuri yleisö vain vaivoin tunnistaa vaikkapa yli 15 vuotta sitten kuolleen Frank Zappan nimeltä, niin silti miehen bändiin aikoinaan kuuluneen rumpalin sooloesitys kerää edelleen soittajille suunnatuilla messuilla tuvan täyteen innokkaita patteristeja, jotka saattavat hankkiutua paikalle hyvinkin kaukaa nähdäkseen ja kuullakseen idolinsa soittavan. Jos taas vetonaulaksi messuille hommataankin suuren yleisön televisiosta tuntema ja ja juuri parahiksi pinnalla oleva artisti, niin melkoinen joukko ajan hermolla eläviä musiikin kuuntelijoita hankkiutuu kyllä paikalle nähdäkseen ilmiön elävänä. Vaan puhutteleeko artistin promootiokeikka messuilla sitten paikalle mahdollisesti saapuneita toisia musiikintekijöitä?
Teknologiapuolella jako on yhtä selvä: iPodit ja hifi-laitteet kuuluvat yhdelle sektorille, kitaravahvistimet ja studiomikrofonit ihan jollekin toiselle lohkolle. Koska en tiedä, kysyn nyt tässä: voidaanko nämä erilaiset intressit sovittaa jotenkin yhteen ja samaan nippuun, niin että se kovasti aina hehkutettu synergiaetu, tai lisäarvo oikeasti toteutuisi? Onko kaikki eri toimijat yhteen niputtavalle messulle jokin todellinen tarve ja tehtävä? Ja jos on, niin mitä messujen tulisi silloin sisältää?
Hiljaisen pohdinnan lisäksi toivon avointa ja äänekästä keskustelua asiasta eri foorumeilla työpaikkojen kahvihuoneista nettikeskusteluihin ja yleisönosastokirjoituksiin asti. Jos jokunen näkemys kiteytyisi vaikkapa meille toimitukseen osoitetuksi sähköpostiksikin, niin aina vaan parempi. Saataisiin kansan syvien rivienkin näkemys ehkä esille.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja