Tuhansia soundeja ja rutkasti vaihtoehtoja laadukkaassa soittimessa, joka kasvaa täysiin mittoihinsa, kun sen pariksi liitetään tietokone ja valmistajan oma V Collection -syntikkakokoelma.
Uskoakseni voi sanoa, että eräs naapurimaan punakylkinen soitin eri variaatioineen hallitsee keikkalavojen piano- ja synamaisemaa. Toki sen vaihtoehtoina myös lukuisat japanilaisvalmisteiset työasemasyntetisaattorit ja keikkapianot ovat hyvin edustettuina. Nyt markkinoille on ilmaantunut Ranskasta uusi tyylikäs tulokas, joka poikkeaa hieman muista.
AstroLab on luonnossa siro ja laadukkaan oloinen ilmestys. Soittimen kansi on mattavalkoista metallia ja päädyt näyttävät erehdyttävän paljon puulta, vaikka lienevät bakeliittia.
Käyttöliittymä on lähes minimalistinen, selkeästi jaoteltu, ja säätimien määrä on pidetty varsin kohtuullisena. Isoin pinta-ala on allokoitu soundien valinnalle ja säätämiselle. Jokaiselle kymmenelle soundikategorialle on oma pikapainikkeensa. Säätöpotikat ovat alumiinia, eikä minkäänlaista heilumista ole havaittavissa.
Toimintojen keskipisteenä on entuudestaan lähinnä kalliista autoissa tuttu halkaisijaltaan kuusisenttinen ohjauskiekko, jonka keskellä on pieni näyttö. Tämä herätti tässä synanörtissä melkoista innostusta etukäteen, eivätkä hienot animoinnit ja värikkään grafiikan luettavuus tuottaneet pettymystä.
Toimintojen ohjaaminen oli myös intuitiivista. Ohjauskiekolla pystyi valitsemaan haluamansa presetin ja pääsi käsiksi eri ominaisuuksiin helposti, vaikka ajoittain huomasinkin painalluksen sijaan saavani aikaan pyöräytyksen. Kiekkoa on siis hieno katsella, hieman huonompi käyttää. Annan silti paljon arvoa tällaiselle uudelle innovaatioille kosketinsoittimen käyttöliittymässä.
Soittimessa on myös Play- ja Rec-painikkeet, mutta ne ohjaavat vain sisäänrakennettua loopperia. Master-koskettimistoksi AstroLabista ei siis ole.
Alumiiniset jämäkän tuntuiset pitch bend- ja modulaatiopyörät sekä oktaavin vaihtopainikkeet on sijoitettu vasemmalle ylös koskettimien yläpuolelle, jotta laitteen leveys on saatu pidettyä minimissään.
Koskettimisto on puolipainotettu ja jälkikosketuksella varustettu. Sekä syntikka- että sähköpianosoundien soittaminen tuntuu sillä luontevalta. Mustissa koskettimissa on karheampi pinta, joka tuo mieleen vanhojen arvopianojen tuntuman. Toki pianokappaleita soitan aina mieluummin täyspainotetulla koskettimistolla.
Koskettimissa tuntuu pientä sivuttaisliikettä, mutta toisaalta painalluksen synnyttämä mekaaninen ääni on miellyttävän hiljainen ja luo laadukkaan vaikutelman. Soittotuntuma on jossain Fatarin voimakkaasti jousitetun ja Rolandin keveyden välimaastossa.
Jälkikosketus oli hieman liian herkkä omalle soitolleni ja aktivoitui välillä tahtomattani. Kaiken kaikkiaan annan koskettimistolle vähintäänkin hyvän arvosanan.
Liitäntöjen suhteen AstroLabissa on kaikki tarpeellinen. Kontrolliliitäntöjä on sustain- ja ekspressiopedaalin lisäksi kahdelle lisäpedaalille, joilla voi ohjata esimerkiksi Leslie-simulaation nopeutta ja toisella siirtymistä seuraavaan soundiin.
Äänelle löytyy stereotulo combi-liittimillä ja omalla fyysisellä gain-säädöllä.
Soittimeen tulevaa audiota voi käyttää kuudessa eri virtuaalisoittimessa (mm. Korg MS-20, Vocoder V tai Buchla Easel) vaikkapa vokooderin ohjaussignaalina. Balansoituja äänilähtöjä on vain yksi stereopari ja liitäntä on toteutettu TRS-jakein. Lisäksi soitin osaa vastaanottaa bluetoothin välityksellä ääntä, jolloin harjoitusnauhan voi toistaa langattomasti puhelimesta ja treenata päälle – kätevä ominaisuus harjoitteluun!
Preset-monsterin kesyttäminen
Suurimmassa osasa syntetisaattoreita ja keikkapianoja voi niiden soundeja muokata joko suoraan laitteen omilla säätimillä, tai kätevästi tietokoneella tai mobiililaitteella.
Arturian AstroLabia kannattaa kuitenkin lähestyä mielummin suoraan yhdistelmänä, jossa soitin toimii käyttöpintana tietokoneella valituille ja muokatuille soundeille. Ajatuksena on tehdä valmistelut tietokoneen ääressä ja sitten tallennetaan soittolistalle halutut soundit. Sen jälkeen napataan kiippari kainaloon ja lähdetään keikalle.
Soundeja voi luoda tai muokata Arturian Analog Lab -ohjelmistolla haluamansa laisiksi myös osana biisintekoprosessia studiolla, ja sen jälkeen ne voi ladata kätevästi soittimeen, jolloin saa täsmälleen samat soundit käyttöön keikalla. AstroLabille löytyy myös ilmainen kännykkä-appi, jolla pystyy mm. tekemään soittolistoja ja tutkimaan presettejä.
Yli kymmenen tuhannen presetin joukosta löytyy moneen käyttötarkoitukseen suoraan sopiva soundi, sillä syntetisoinnin pohjana toimii Arturian V-collectionista tuttu lähes rajaton valikoima äänilähteitä ja soundeja. Kokoelmassa on 34 erilaista äänilähdettä erilaisista analogisyntetisaattorimallinnuksista piano- ja urkujäljitelmiin.
Painotus on vanhojen syntetisaattorien ja sähköisten soittimien mallinnuksissa, akustisia instrumentteja ei laitteesta löydy kosketinsoittimien lisäksi. Kyseessä ei siis ole työasemasyntikkojen tyyppinen kattaus kaikkea maan ja taivaan väliltä vaan kosketinsoittajille ja synafaneille suunnattu runsas äänivalikoima.
Mukana ovat kuitenkin myös V-collectionin uusimmat Augmented-sarjan äänilähteet, jotka tuovat akustisia sävyjä jousien, kuoron ja puupuhaltimien muodossa. V-collectionin lisäksi lisä-äänilähteenä palvelee Arturian Pigments-softasyna.
Keikkapianon näkökulmasta tärkeitä instrumentteja ovat erilaiset akustiset ja elektroakustiset kosketinsoittimet, joita AstroLabilla soitettavaksi löytyy kymmenisen kappaletta.
Akustista pianoa jäljittelevä Piano V perustuu mallinnukseen, ja siinä soittimen tyyppiä voi muuttaa pystypianosta flyygeliin. Onpa mukana myös näppäilty piano sekä lasisia ja metallisia erikoissoittimia, joista jälkimmäiset olivat yllättävänkin kiinnostavia äänimaailmaltaan.
Perinteisemmät pianot kuulostivat riittävän hyviltä keikkailua ajatellen ja etenkin hiljaa soittaessa sointi oli paikoin hyvin uskottavaa. Kovempien äänten alukkeet olivat omaan makuuni turhan metallisia ja pitempään soidessa ääni kuulosti synteettiselta – se ei vaimentunut kuten oikea instrumentti vaan kuulosti hieman staattiselta.
Sähköpianoista Rhodes vakuutti hyvällä dynamiikan mallinnoksellaan. Sointi muuttui kauniista ohuesta kellomaisesta ärisevän säröytyneeksi soiton kovuuden mukaan, kuten kuuluukin. Yamahan CP-70 on soittimena enemmän kuriositeetti, mutta sen omintakeinen äänimaailma loi nostalgisia fiiliksiä.
Uruissa huomio kiinnittyi Leslie-simulaatioon ja sen ohjaamiseen. En löytänyt tapaa asettaa pedaali pysäyttämään Leslietä, nopeuden säätäminen kyllä onnistui. Äänellisesti urut murisivat ja soivat erinomaisesti. Solinan mallinnus, vaikkei puhdas urku olekaan, sai hymyn huulille ja inspiroi soittelemaan jousimattoja tuokion jos toisenkin.
Eri soundivaihtoehtoja selataan AstroLabissa ohjauskiekolla tai kategoria-painikkeilla. Presettejä voi lähestyä mm. soundikategorian tai instrumentin mukaan. Painamalla kiekkoa pitkään voi lisätä soundin suosikkilistalle, josta se löytyy myöhemmin helposti.
Mukana on myös yli 200 presettiä eri artisteille pyhitettyinä, ja niiden joukossa on sekä klassisia rock-bändejä The Doorsista Genesikseen että syntetisaattorimaailman edustajia, kuten Depeche Mode ja Tangerine Dream.
Ruuvailun sietämätön keveys
AstroLabissä on kahdeksan potikkaa, joista neljällä voi säätää valitun soundin parametrejä ja neljällä erilaisten efektien parametrejä. Tämä asettelu on Analog Labista tuttu.
Soivia soundeja voi olla yhtaikaa kaksi joko samanaikaisesti päällekkäin soivana tai omille kosketinvyöhykkeilleen jaettuina. Jaottelu onnistuu helposti suoraan kansilevyn painikkeilla (part 1, part 2 ja split).
Soittimen polyfonia vaihtelee instrumenttityypin mukaan: kosketinsoittimilla se on 48, kun taas syntikoilla se on yleensä kahdeksan.
Soundin muokkaamiseen on varattu seuraavat säätimet: kirkkaus (brightness), äänen väri (timbre), aika (time) ja liike (movement). Nämä säätävä usein useita eri parametreja yhtä aikaa, ja yksinkertaisilla soundeilla toiminta on selkeää ja käytännöllistä.
Se on syytä huomioida, että toiminta vaihtelee soundityypistä riippuen: syntetisaattorisoundeissa kirkkaus säätää filtterin rajataajuutta ja äänenväri vastaavasti resonanssia, urkusoundeissa kirkkauden kasvattaminen taas avaa diskanttipään äänikertoja (drawbar) ja timbre puolestaan säätää särön määrää.
Yksinkertaisuus on monesti valttia, mutta on sillä myös kääntöpuolensa. Monipuolisemmilla kerrostetuilla soundeilla potikan vääntäminen ei aina vaikuta juuri siihen, mihin itse haluaisi sillä puuttua.
Esimerkiksi aika-potikan vääntäminen kyllä vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti ääni syttyy ja sammuu, mutta pianon ja synamaton yhdistelmässä haluaisin vaikuttaa kumpaankin elementtiin itsenäisesti, en molempiin yhtäaikaa.
Lisäksi pienimmilläkään aika-potikan säädöillä ei kaikista synasoundeista saa näppäillyn kielen tyyppistä lyhyttä atakkia.
Yksinkertainen toimii kuitenkin hienosti monissa kohdissa. Esimerkiksi pitämällä shift-painiketta pohjassa saa säädettyä valitun soundin äänenvoimakkuutta ja taajuusvastetta kolmella eri taajuusalueella.
Efektejä laitteessa on runsaasti ja ne kattavat hyvin keikkailevan muusikon tarpeet. Mukana on jopa monialueinen ekvalisaattori, vahvistinmallinnoksia ja Leslie-simulaatio sekä master-limitteri.
Efektejä säädetään, kuten ääniäkin, neljällä potikalla. Kaksi ensimmäistä on valinnaisille efekteille ja kaksi muuta on omistettu viive- ja kaikuefekteille.
Potikoiden alla on painike efektin päälle ja pois laittamiseksi. Painiketta pitkään painamalla – tai shiftiä samanaikaisesti painamalla – pääsee efektien editointitilaan, jossa pystyy valitsemaan efektityypin sekä säätämään monipuolisesti efektin parametrejä tai valitsemaan presetin efektille. Tämän kaltaista toimintoa olisin kaivannut myös äänien muokkaamiseen.
Tietokone ohjaajan pallille
Soittimen mukana tulee Arturian Analog Lab Pro -lisenssi, joka avaa uudenlaisen näkökulmaan soittimeen. AstroLab on alusta saakka suunniteltu kumppaniksi Analog Labille ja sen kyllä huomaa – integraatio on erinomaisen onnistunut.
Pieni painike ”Link to AstroLab” ylhäällä yhdistää soittimen softaan ja sen jälkeen potikat säätävät myös ruudulla olevia säätimiä. Softan avulla pystyy nopeasti valitsemaan omat soundinsa ja säätämään niille esimerkiksi soundikohtaiset soittoalueet hiirellä raahaten.
Analog Labissa pystyy suoraan ostamaan uusia presettejä ja sopivan soundin hakeminen on yleisesti ottaen helpompaa tekstihaun ja erilaisten hakurajausten avulla.
Softassa soittolistan (playlist) tekeminen on nopeaa: valitaan sopiva preset ja raahataan se soittolistaan. Soittolistan ideana on laittaa keikalla tarvittavat soundit oikean järjestykseen ja biisistä toiseen siirtyminen on sen jälkeen yhden painikkeen tai pedaalin painalluksen takana.
Jotkut enemmän prosessointitehoa vaativat soundit vievät kuitenkin muutaman sekunnin latautuessaan, mutta onneksi edellinen ääni jatkaa sointiaan latauksen ajan, eli sointiin ei tule häiritsevää katkosta.
Huomionarvoista on se, että Analog Labissa pystyy pelkällä tietokoneella valitsemaan ja muokkaamaan soundeja, itse AstroLabin ei tarvitse olla vieressä. Keikalle voi siis valita ja muokata sopivia soundeja vaikka junassa istuessaan ja ladata soittolistan soittimeen vasta keikkapaikalla.
Analog Lab, kuten AstroLab, perustuu karsittuun määrään käyttäjän säädettävissä olevia parametreja. Soundeissa säätäminen rajoittuu ennalta valikoituihin neljään potikkaan sekä softassa että itse soittimessa. Tässä tulee mielestäni AstroLabin (ja samalla Analog Labin) suurin puute. Syvyyttä äänien muokkaamiseen ei ole riittävästi. Hyväkin preset vaatii lähes aina pieniä muutoksia ja kun näitä viilauksia ei pystykään tekemään, niin mielensä siinä pahoittaa.
Onneksi tähän on varsin yksinkertainen ratkaisu – valitettavasti se vain vaatii lisää rahaa AstroLabin ostokustannusten päälle, mikäli ei satu omistamaan entuudestaan V-collection pakettia ja Pigments-plugaria. Analog Lab nimittäin tarjoaa äänilähteinä toimivien syntikkaplugarien lisenssin omistajille suoran pääsyn ohjelmiston sisällä itse plugareihin ja niiden täysiin ominaisuuksiin.
Arturia kutsuu itse tätä soittimen, ohjelmiston ja plugarien yhdistelmää ekosysteemiksi, ja uskon tämän olleen heilläkin kantava idea AstroLabia suunniteltaessa.
Itselläni sattuu sopivat lisenssit olemaan koneella jo entuudestaan, ja niinpä testasin tätä ekosysteemiä käytännössä täydessä mitassaan. Pystyin muokkaamaan kaikkia mahdollisia parametreja ja säätämään preseteistä pilkulleen sellaisia, joita tarvitsin kuhunkin projektiin. Samalla pystyin itse valitsemaan mitä parametrejä AstroLabin potikat säätävät ja optimoimaan jokaisen soundin sellaiseksi, että soittaessani pystyin muokkaamaan soundia juuri haluamallani tavalla.
Uskallan väittää, että tällä kombinaatiolla AstroLab tarjoaa plugarimaailman soitettavan instrumentin muodossa keikoille paremmin kuin mikään laite tähän asti, ja se on erinomainen saavutus se.
Toki valittavana on vain Arturian omia plugareita, mutta kun kokoelma on laaja, kattava ja hyvin koodattu, ei rajoitus ole mitenkään kohtuuton. Etenkään, kun valmistaja päivittää pakettiaan suhteellisen taajaan.
Keikkapiano vai jotain ihan muuta?
Kenelle Arturian AstroLab lopulta on suunnattu? Kotikiipparistille, keikkailevalle muusikolle, vai tuottajalle studioon? Muutaman kuukauden testijakson jälkeen väitän, että laite soveltuu kaikkiin yllä mainittuihin, mutta parhaiten se kuitenkin palvelee biisinikkaria tai omat soundinsa koodaavaa muusikkoa, joka tarvitsee samaa äänimaailmaa niin studiossa kuin esiintyessään.
Soitin vaikuttaa fyysisesti niin laadukkaalta, että se kestää keikkailun kolhut, mutta toisaalta on niin elegantti, että ainakin oma vaimoni haluaisi tuon mieluummin kotistudiota koristamaan kuin testisoittimen paikalla aiemmin jököttäneen punaisen möhkäleen.
Keikkapianona äänenlaatu riittää ammattimuusikollekin ja iso määrä presettejä helpottaa oikean soundin löytämistä kiireessä keskellä treenejä. Silti puhtaasti keikkajuhdaksi saattaisin valita esimerkiksi Clavian tuotteen, joka on alusta loppuun suunniteltu keikkalavalle ja siihen valikoidut ominaisuudet tuntuvat jollakin tapaa paremmin live-soittoon sopivilta. Ehkä kyseessä on Nordien äänimaailman helppo ja monipuolinen muokattavuus lennosta ja eri osien jaottelu omiksi kokonaisuuksikseen.
Toisaalta, kun AstroLabiin yhdistää Arturian oman V-collectionin, on tilanne toinen. Tämä kombinaatio tarjoaa jotain uniikkia: syvällistä äänen viilaamista ja mahdollisuuden käyttää plugareita keikalla ilman tietokoneen tuomia riskitekijöitä esiintymistilanteessa. Muusikolle, jonka musiikintekemisprosessi alkaa tietokoneella, sisältää treeninauhan kanssa harjoittelua, ja päättyy lopulta omia soundeja käyttäen esiintymistilanteeseen, en keksi parempaa kumppania kuin AstroLab.
Arturia AstroLab
Kosketinsoitin
• Bi-timbraalinen, polyfonia 8 – 48 instrumentista riippuen
• 10 eri tyyppistä äänilähdettä (analogisyna-mallinnus, sample, wavetable, FM, granulaari, fysiikkamallinnus, vektorisynteesi, harmoninen, phase distortion, vokooderi)
• 34 instrumenttia (yhteensopiva Arturia V Collectionin kanssa)
• 12 insert-efektiä, 3 viivetyyppiä, 14 kaikualgoritmia
• audio-liitännänt: stereo tulo ja lähtö, kuulokeliitäntä
• midi in ja midi out
• neljä pedaaliliitäntää
• USB-A- ja USB-C-portit
• 32 GB muistia
• mitat: L 935 × K 99 × S 330 mm
• paino: 9,9 kg
• hintaluokka 1 500 €
Lisätiedot: EM Nordic
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2024. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
